Helsingin parhaat pitseriat

10,3K

Aloitimme pitsakriitikon uran Markuksen kanssa viime helmikuussa 2019. Päätimme käydä testaamassa mahdollisimman monta kehuttua pitseriaa Helsingissä. Todella hyvätasoisia pitserioita onkin Helsinkiin tullut viime vuosina melkoinen määrä.

Nyt on se aika, kun löysätään vyötä ja kiristetään kukkaron nyörejä, eli on aika koota lempipitseriat. Eiköhän testit vielä tulevaisuudessakin jatku, mutta semmonen kärkikolmonen/nelonen on löytynyt, että voisin myös tyytyä käymään jatkossa vain niissä.

Tietysti riippuu täysin siitä, minkälaisesta pitsapohjasta pitää, että mitä nyt sitten pitää hyvänä. Meitä miellyttää päältä rapea, mutta sisältä ilmavan pehmeä sisus. Täytteiden tulee olla laadukkaita ja maukkaita, ja usein vähemmän on enemmän.

Kyselin joskus Instagramin puolella lukijoiden suosituksia, joista sitten kävimme n. kolme neljäs osaa testaamassa.

Kuvia en juuri saanut missään otettua, koska lähestulkoon joka kerta oli pimeä, itse paikka oli pimeä tai jouduimme johonkin peränurkkapöytään.

---

Tässä tulee top 4!

1. Luca

Ykkösen asemasta ei ole epäilystäkään, eikä sitä tarvinnut miettiä hetkeäkään! Edelleen kuola valuu, kun ajattelenkin Lucan Parmigiana-pitsaa (jota ei muuten näytä enää ainakaan nettisivujen menussa olevan!! Mitä?!). Se oli joka tapauksessa sellainen pitsa, josta tapeltiin. Itse olin tilannut vegaanisen tryffelipitsan, joka oli aivan todella hyvää sekin, mutta parmigiana oli jotain ihan huippua. Tryffelipitsassa oli todella paljon tryffeliä ja pinjansiemeniä, että ainakaan kalliiden raaka-aineiden kanssa ei oltu kitsasteltu. Voisin mennä syömään kyllä pitsan kuin pitsan sinne luottaen, että hyvää tulee, sillä se on loppujen lopuksi se äärettömän hyvä pohja, minkä päällä varmaan mikä tahansa on hyvää. Luca onkin valittu Pohjoismaiden parhaaksi pitseriaksi jossakin kisassa.

Miljöö ei ehkä ole se paras mahdollinen, sillä paikka sijaitsee Lauttasaaren metroaseman yläpuolella olevassa pienessä ostoskeskuksessa. Mutta sen nyt unohtaa niin hyvää pitsaa syödessä. Eikä kyseessä ole siis mikään food court-halli, vaan ihan erillisin seinin rajattu tilansa.

2. Daddy Greens Pizza

Ainakin Töölön piste on hauska ja rento. Pitsapohja ei ihan yllä parhaimpien pitserioiden tasolle, mutta todella onnistuineiden ja erikoisten täyteyhdistelmien vuoksi se pääsee kakkoseksi. Täytteet erosivat hyvin paljon kaikista muista käymistämme pitserioista, joissa perusmenut tuntuvat olevan aikalailla kopioita toisistaan. Kävimme kahden kaverimme kanssa testaamassa kerralla viisi pitsaa. Kolmen meistä mielestä vegaanipitsa oli paras (kyseistä yksilöä ei kuulemma enää ole myynnissä, sillä menut vaihtuvat niin usein) eli he kyllä taitavat maukkaat vegaaniset täytteet, jotka maistuvat myös täysin sekasyöjille. Myös kaikki loput testaamamme pitsat olivat ehdottoman hyviä. Monta kertaa on ollut jo ajatuksena mennä uudestaankin :).

PS. Tuosta yllä olevasta vegaanipitsasta tein juuri oman reseptini blogiin!

3. Via Tribunali

Tuntuu ainakin olevan Helsingin suosituin pitseria, sillä kesti hyvin pitkään ennen kuin pääsimme pitseriassa käymään. Yrityksiä oli monta, mutta aina oli niin pitkä jono, ettei jaksanut jäädä odottamaan. Pöytävarauksia ei myöskään otettu. Eräs ilta vain päätimme, että nyt sitten vain jonotamme. Pitseriaan oli arki-iltanakin tunnin jono. Nimen sai listaan ja baarin puolelle sai jäädä odottamaan tai siirtyä vaikka Senaatintorin portaille istuskelemaan ja he soittaisivat kun pöytä vapautuu. Tunnin päästä pääsimme nälissämme sisään. Alkupalaksi tilasimme heti Caprese-salaatin, jotta pahin nälkä saataisiin taltutettua. Capperin vastaava vei kuitenkin pidemmän korren raaka-aineiden puolesta.

Miljööltään pitseria on tunnelmallinen ravintola, johon voi helposti mennä viettämään iltaa.

Varsinaista erikseen mietittyä vegaanipitsaa ei löytynyt. Pitsoista puolet oli tomaattipohjaisia pitsoja ja puolet valkoisia pitsoja eli mozzarellalla pohjustettuja pitsoja ilman tomaattikastiketta. Tilasimme yhden valkoisen ja yhden tomaattipohjaisen pitsan (Cacio e pepe ja Siciliana). Molempien pohja oli pehmeä, paksuhko ja ilmava, napolilainen, oikein maukas. Luca vei silti vielä pidemmän korren :). Enemmän pidämme siitä, että kuori on päältä rapea, mutta heti alta ja sisältä ilmavan pehmeä.

Cacio e pepessä oli myös mukana viitisen palaa kinkkua, joka loppujen lopuksi oli pelkkää pekonin rasvaosaa, joten eiköhän ne olisi voinut jättää kokonaan poiskin? Itse nypin ne pois Markuksen pitsaa maistaessa ja taisi Markuskin lopulta siirtää ne sivuun. Muutoin se koostui kolmesta juustosta ja pippurista. Täyte tökki rasvaisuudellaan heti toisella palalla. Siciliana sen sijaan oli erittäin hyvä – tosin vähän turhan reilulla kädellä oli ripoteltu isoja ja hyvin suolaisia kapriksia, mutta muuten kokonaisuudessaan oikein onnistunut. Molemmista jäi yksi slaissi kotiin vietäväksi, jotka seuraavana päivänä söimme alkupalaksi kotilounaalla. Ihme ja kumma, mutta cacio e pepe oli muuttunut erittäin hyvän makuiseksi yön yli foliossa muhittuaan. Molemmat ihastelivat, että miten se onkin seuraavana päivänä paljon parempaa. Niin kävi myös Sicilianan kanssa.

Huomaan, että meistä on tullut oikeita pitsakriitikkoja näin aivan järjettömiä määriä pitsoja viimeisen puolen vuoden ajan syöneenä :D.

4. Capperi

Meille tärkeitä kriteereitä oli siis nimenomaan pitsapohja (hyviä täytteitä nyt on helppo yhdistellä kotonakin, mutta pohja on hankalampi) ja sen jälkeen täytteet. Baccon ja Capperin pitsat ovat saman tyyppisiä täytteiltään ja pohjaltaan, mutta Capperissa oli hieman enemmän valinnanvaraa kasvissyöjälle ja vegaanipitsakin taisi löytyä. Molempien miljöökin on ihanan tunnelmallinen illanviettopaikaksi. Lopulta Capperi vei pidemmän korren aivan mielettömän makuisten tomaattien ja mozzarellansa voimin.

Keskustan Capperissa emme ole käyneet. Oulunkylässä käytiin jopa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla alkupalaksi ottamamme tuiki-tavallinen mozzarella+tomaatti+basilika-yhdistelmä sai meidät molemmat huokailemaan lähes epäuskosta. Että mistä tällaisia tomaatteja ja mozzarellaa oikein löytyy?! Aivan mielettömän maukkaita. Oma pitsani (perus margerita) oli taas erittäin vetinen ja sisälsi lähinnä vain tomaattikastiketta, jossa oli pari palaa mozzarellaa ja neljä basilikalehteä. Markuksen Bella Donna oli kuulemma todella hyvä ja pohja ei taas ollut lainkaan vetinen.

Koska Capperi oli saanut niin paljon kehuja, niin menimme toisenkin kerran. Taas raaka-aineet olivat aivan ensiluokkaisia. Siis ne tomaatit ja tuore mozzarella, ah. Menimme tosin melko suoraan brunssin jälkeen tänne, että jaoimme sitten yhtä pitsaa ja yhtä salaattia. Pitsa oli Monte Falto, jonka pohja oli todella maukas ja täydellinen. Täyte ei ehkä ihan täyskymppi, se oli erittäin makea – olisi kaivannut jotain suolaisempaa juustoa.

---

Muut suositeltavat testaamamme pitseriat

Bacco

Paikka on jo vähän fiinimmän ravintolan oloinen, mutta todella tunnelmallinen valaistuksineen ja muuriseinineen, ja tarjoaa myös muita italialaisia pääruokia kuin pitsaa (juujuu, tiedän, ettei pitsa ole Italiassa pääruoka, mutta tarkoitan, että muutakin kuin alkupaloja pitsan lisäksi). Kävimme Baccossa syömässä jo vuosi sitten kesällä oman ensiasunnon oston kunniaksi ja mieli oli niin hilpeä, että Baccosta jäi aivan täydellinen kuva mieliimme. Olemmekin ajatelleet, että pitäisi mennä uudestaan testaamaan, että vaikuttiko vain se endorfiiniryöppy niin superpositiivisesti tähän. No ei vaan, joka tapauksessa Baccon pitsojen pohja oli se juttu. Se oli rapea päältä, mutta kun sitä haukkasi, oli kuin olisi haukannut rapeaan pilveen. Se vain suli suuhun. Pohjia nostatetaankin vähintään 3 vuorokautta, jolloin hiivaa ei tarvita juuri yhtään. Vegetäytteitä tuolloin taisi olla vain pari. Nyt täytyy kyllä korjata Capperin kohdalla sanomani! Nyt nettisivuilla menua selatessani huomaankin, että nykyään lähes jokainen pitsa on vege! No nyt varmasti mennään vielä uudestaan :).

---

Muista testaamistamme paikoista uudestaan menisin vielä varmasti Skifferiin, mutta se ei nyt ihan päässyt näiden pitsojen kanssa samaan katergoriaan pohjansa puolesta. Täytteet ovat todella, todella hyviä, mutta pohja enemmän sellaista, mitä kotonakin voisi tehdä eli rapeaa ja ohutta. He eivät kutsukaan pitsojaan pitsoiksi, vaan liuskoiksi. Mutta onnistuneet täytteet ja miljöö on ihana.

Myös Jollaksen Fornitaly on edelleen itseltäni testaamatta. Markus kävi siellä muiden kavereidensa kanssa. Miljöö on vanha navetta, josta pitsat otetaan mukaan ja syödään kallioilla. Eli ihanaa kesäpäivän viettoa hyvällä säällä. Markus sanoi pitsojen olleen kyllä hyviä, mutta ei meidän top3 vertaisia. Miljöö on kuitenkin se, miksi sinne kannattaa mennä!

Pari muutakin testasimme, mutta olivat sellaisia, ettemme ihan välttämättä menisi uudestaan, joten en nyt niitä sitten listaakaan.. 🙂

Mikä on sun lempipitseria Helsingistä?