Aurinko loistaa vielä kunnolla horisontin yläpuolella, vaikka kello on yksi yöllä, värjäten kaiken kultaiseen valokylpyynsä. Eikä se koskaan laske, vaan hiljalleen lipuu horisonttia pitkin useamman tunnin ajan, ja tästä taianomaisesta valosta saa nauttia läpi yön. Ei vain sen hetken ajan illasta, vaan tuntien ajan. Siinä on yöttömän yön taika, jonka toivossa olemme halunneet tehdä vaelluksia juuri keskikesällä.
Tällä kertaa meitä lykästi säiden puolesta.
Olimme yrittäneet aiemminkin keskikesän yöttömän yön vaellusta, mutta säät eivät olleet suosineet. Jos on vain pilvistä ja sateista, niin läpi yön kyllä näkee hyvin, eikä tule pimeä, mutta ei pelkästään sen valoisan hämärän vuoksi käännetä rytmiä tai valvota läpi yön. Se on juuri se läpi yön paistava kultainen valo, mitä keskikesän vaellukselta halajaa.
Youtuben puolella pääset jälleen paremmin vaelluksen tunnelmiin elokuvan muodossa
Alkukesän vaellus Hammastunturiin ylitti kaikki toiveet ja odotukset. Vaellus oli suorastaan taianomainen, mihin saattoi vaikuttaa keskiyön kultainen aurinko, mutta myös se, etten koskaan uskonut pääseväni kyseiselle vaellukselle.
Viimeinen raskauskolmannes alkoi kesäkuun alussa. Olimme ajatelleet, että kesän alussa voisi olla vielä viimeinen sauma vaeltaa sulan maan ajan vaellus ennen vauvan syntymää (sen jälkeen tuskin enää pystyisi ison vatsan vuoksi, mahdollisten liitoskipujen/supistusten ja lisääntyvän hengästymisen kanssa, eikä myöskään liian lähellä laskettua aikaa ole kovin turvallista enää poistua erämaahan). Kuitenkin lähtöä edeltäneellä viikolla ihan jo lyhyt metsässä kävely ilman kantamuksia otti sen verran voimille, että olin perua koko vaelluksen. Enhän jaksaisi minnekään. Mutta toisaalta suunnitelma olikin, että voidaan tarvittaessa viettää vaikka koko viikko samassa leiripaikassa sieltä aina päiväretkiä tehden.
Mitään vaellussuunnitelmaa ei siis ollut, vaan tarkoitus olikin mennä viettämään kesälomaviikkoa erämaahan. Oleilemaan, kalastamaan, ja kulkemaan sen verran mikä hyvältä tuntuu.
Suuntana oli tällä kertaa Hammastunturin pohjoisosat. Pari kesää aiemmin olimme vaeltaneet Hammastunturin halki sen keskiosista.
Ajomatkalla kotoa huomasimme, että Calazon Hammastunturin kartta ei katakaan Hammastunturin pohjoisosia ja matkalla oli pysähdyttävä vielä viidessä eri paikassa etsimässä karttaa, kunnes lopulta löysimme Sodankylän kirjakaupasta Karttakeskuksen Hammastunturin kartan, joka kattaa koko Hammastunturin, mikä helpotti suunnitelmaamme.
 |
 |
Keskiyön kalastus. Sääennuste näytti vain koleaa ja sateista koko viikoksi. Sellaisesta mystisestä säästä saimmekin nauttia ensimmäisenä iltana, mutta onneksemme ennuste muuttuikin sitten tyystin.
Hammastunturin pohjoisosissa on monen monta metsäautotietä, jonka varteen jättää auto. Lähdimme sieltä kulkemaan Hammasjärven suuntaan ja katsoisimme mihin jaksaisimme ja päätyisimme. Ensimmäisenä päivänä kulkeminen otti itselläni koville huolimatta siitä, että minulle oli pakattu tavallista kevyempi rinkka. 4km matkaan kului neljä tuntia. Joen ylityksessä en jaksanut sitoa vaelluskenkiä rinkkaani lisäpainoksi, vaan ajattelin, että pääsen helpommalla kun heitän ne vain kapean joen yli. Vaan nyt opin, miksi Markus on yleensä kieltänyt minua heittämästä kenkiä joen yli. Nehän tippuivatkin suoraan vuolaana virtaavaan jokeen, joka lähti kuljettamaan kenkiä vinhaa vauhtia alajuoksuun. Niiden perässä juostessa hetken mietti, tulisiko tästä crocseilla tehtävä vaellus…
Kengät saatiin pelastettua joesta ja matka jatkui.
Erämaan ihmeellisyyksiä. Kun ei ole olemassa tiettyä merkittyä polkua, vaan katsot kartasta omat reittivalintasi, tuntuu tällaiset sattumalta löydetyt, ennalta tyystin tietämättömät, luonnon nähtävyydet entistäkin upeammilta.
Ensimmäinen päivä ei vielä vakuuttanut lainkaan. Mietimme molemmat, että mitäköhän tästä tulee. Oma jaksamiseni ei ollut osoittanut vahvoja merkkejä, säätilaksi oli ennustettu hyvin sateista koko viikoksi, eikä meillä ollut maisemallisestikaan erityisiä odotuksia Hammastunturin suhteen. Tämä oli valittu kohteeksi siksi, että maaston pitäisi olla suht helppokulkuista, ei olisi isoja joen ylityksiä, ei juuri korkeuseroja (ellei erikseen sitten jaksaisi kiivetä tuntureille) ja metsäautotiet olisivat aina puolen päivän kävelyn päässä.
Vaan toisena aamuna kaikki muuttui. Oma jaksamiseni tuntui paremmalta ja pääsimmekin etenemään ihan hyvin. Yhteensä vaellusta viikon aikana tuli n. 40 km, että kilometreillä ei retosteltu. Vaikka kuljettu matka ei ollut pitkä, niin pääsimme ylipäänsä etenemään, vaeltamaan, ja näkemään mitä upeimpia paikkoja. Toisinaan pidimme kokonaan välipäivän, toisinaan etenenimme vain pari kilometriä. Ei se edetyn matkan mitta merkitse mitään.
Sääennustekin vaihtui tyystin. Sadepilvet vaihtuivat hyvin aurinkoiseen pienine lyhyine sadekuuroineen ja Hammastunturin maisemat sykähdyttivät. Jaksoin jopa kavuta kahdesti tunturinlaelle yöksi.
Illallista puolen yön aikaan.
Oli vielä tavallistakin uskomattomampi tunne päästä telttailemaan tunturin laelle, kun odotukset olivat, etten rinkan kanssa jaksaisi kulkea ylämäkeen, kun ilman rinkkaakin ylämäet menivät etanan lailla madellen. Mulla on ollut tosi voimakas hengenahdistus ylämäkeä/rappusia kulkiessa noin puolivälistä raskautta.
Yöttömän yön taikaa
Saimme nauttia kolmesta, täysin kirkkaasta ja upeasta yöstä, mikä käänsi rytmimme yrittämättäkin kohti aamua. Kun yhdeltä, kahdelta ja kolmeltakin aurinko paistaa kirkkaana taivaalta, sitä ei yhtäkkiä väsytäkään lainkaan. Illallista syötiin vasta puolen yön jälkeen ja vastaavasti aamiainen puoliltapäivin. Etenemään saatettiin lähteä vasta viideltä iltapäivästä, kun lounas oli syöty.
 |
 |
Erämaassa. Perillä.
Jatkuva valoisuus tuo tullessaan sen, ettei minkäänlaista aikataulua tai kiireen tuntua ole. Ei pimeyttä, mikä määrittelisi, milloin viimeistään kannattaa leiriytyä. Erämaassa kun taas saa leiriytyä minne vain, ja tuletkin tehdä maahan pudonneista risuista (maastopalovaroitukset huomioiden), niin ei ole edes mitään paikkaa nimeltä ”perillä”, vaan sitä kokee ihan oikeasti olevansa koko ajan perillä.
Reittimme kulki kalansaaliin perässä Hammastunturin pohjoisosien järviä kierrellen, ja kalaisiksi vedet osoittautuivatkin. Viikon aikana kalaa syötiin viitenä päivänä seitsemästä ja valikoimaa oli aina harreista (huomioitava alamitta 30 cm Lapissa), ahvenista jopa rautuun ja jättihaukeen (joka tosin päästettiin pois, sillä haukea ei raskaana olevalle suositella sen elohopeapitoisuuden vuoksi). Kalaa tuli oikeastaan järvestä kuin järvestä – paitsi juuri siitä järvestä, johon olimme ostaneet sen vaatiman erityisluvan. Välillä sitä tuli niin nopeasti, että Markusta vähän jopa rupesi harmittamaan, että kalastus loppui niin lyhyeen. Kun ruokakalat oli saatu, niin enempää ei huvikseen vain kalasteta. Vaikka harvoin tulee syötyä kalaa, niin itse kalastettua syö mielellään. Ja vaelluksella, jossa enemmän oleillaan leirissä kuin vaelletaan, on kalastus myös miellyttävä ajanviettotapa, jolla voi saada ekstraruokaa itselleen.
Ainoa miinus oli viikon aikana eksponentiaalisesti lisääntyvä hyttysmäärä, ja sen kanssa samaan aikaan kohoavat lämpötilat. Ensimmäisinä päivinä hyttysiä oli vain muutamia, mutta määrä kasvoi ja niiden aggresiivisuus sen kuin lisääntyi vauhdilla. Viimeisinä päivinä oli helteestä huolimatta oltava pitkät vaatteet hanskoja myöten käsissä ja hyttyshattu päässä. Jos vähänkin takinhihan ja hanskan väliin raottui pieni ihokaistale, oli ranteessa saman tien kiinni kymmenen hyttystä. Viimeisinä päivänä alkoi olla melkoisen tukalat oltavat pitkissä vaatteissa auringon porottaessa hellelukemissa. Välillä tunsi kuin käristettäisiin elävältä. Jos muuten ei olisi malttanut palata erämaasta kotiin, niin hyttyset pitivät huolta siitä, että viimeisenä päivänä odotti malttamattoman metsästä ulospääsyä.
Raskausaika valmistelee henkisesti vauvan tuloon. Niin myös vaelluksien osalta. Kun raskausaikana on ollut pakkokin ottaa vaellukset enemmän luonnossa oleilun kuin matkan tekemisen kannalta, niin sitä on oppinut itse asiassa nauttimaan myös tällaisesta rauhallisemmasta tahdista. Ihan vain oleilusta luonnosta, ettei vaellus aina tarkoita aamusta iltaan etenemistä. Lyhyitä etappeja ja erämaassa hengailua se vaellus tulee kuitenkin olemaan lastenkin kanssa. Sitä aikaa jo innolla odottaen. Näihin samoihin maisemiin toivomme vielä palaavamme tulevaisuudessa lapsen/lapsien kanssa.
 |
 |
Tällaiselta näytti klo 2 yöllä