Koti GluteenitonMehevä vegaaninen vaalea täytekakkupohja – myös gluteeniton (ja suuri kakkutaikinatesti)

Mehevä vegaaninen vaalea täytekakkupohja – myös gluteeniton (ja suuri kakkutaikinatesti)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Vegaaninen vaalea täytekakkupohja

Noniin! Tässä se nyt tulee! Suuren kakkutaikinaprojektini lopputulos eli ”täydellinen” vegaaninen vaalea kakkupohja. Tai ainakin niin täydellinen, että siitä voi jatkossa tulla go-to kakkupohja, eikä tarvitse jäädä miettimään, että tämä voisi olla vieläkin parempi, eikä tarvitse enää kehittää vielä parempaa kakkupohjaa. Täydellinen on hankala sana, koska täydellistä ei varmaan ole olemassakaan, mutta johonkin on tyydyttävä. En voi ikuisesti jatkaa kuitenkaan kakkutaikinoiden leipomista, vaan joskus on tyydyttävä johonkin versioon. Eikä tämä ollut pelkkää tyytymistä, vaan olen todellakin tyytyväinen lopputulokseen. 

Vegaaninen vaalea täytekakkupohja

Olen aikaisemminkin jakanut blogiin vaalean kakkupohjan reseptin, mutta kunnianhimoni ei ollut silloin vielä sillä mallilla, että olisin sitä sen enempää optimoinut paremmaksi. Se on ihan hyvä, mutta kaipasi mehevyyttä ja suussa sulavuutta.

Aivan loppuraskaudessa, jäätyäni raskausvapaalle, raskausviikolla 38, pesänrakentamisvietin sijasta minuun iski valtava leivontavietti. Nyt vihdoin olisi monta päivää täysin omaa aikaa, ja pystyin oikein kunnolla heittäytyä ja uppoutua vegaanisten taikinoiden maailmaan. Harmittaa oikein, kun en ottanut behind the scenes-kuvia projektista. Kuinka keittiö oli täynnä taikinaisia taikinakulhoja, kakkuvuokia ja kymmeniä muistiinpanolappuja sekä tietysti kakkupohjia toisensa perään.

Vegaaninen vaalea täytekakkupohja

Halusin oikein kunnolla ja syvällisesti ymmärtää vegaanisen kakkutaikinan käyttäytymistä. Käytännössä aloitin yhdenlaisesta taikinasta ja aloin muokata ja kokeilla aina yksi muutos kerrallaan, miten se vaikuttaa taikinan koostumukseen ja makuun. 

Aloitin testaamalla nesteen ja jauhojen suhdetta toisiinsa. Entä, jos osa nesteestä (maito) onkin jogurttia, miten se vaikuttaa? Entäs jos pidän nesteen ja jauhojen suhteen samana, mutta lisään jogurttia? Jogurttia lisäämällä taikinasta tulee vielä suussa sulavampi, hieman pehmeämpi, mutta reilusti liikaa jogurttia lisäämällä taikinasta tuleekin kumimainen. Entä miten öljyn tai sokerin määrä vaikuttaa? Entä sitten, kun taikinaan alkaa lisätä happamia aineita kuten sitruunamehua? 

Vegaaninen vaalea täytekakkupohja

Tämä kokeilu tuotti hyvin vaalean pohjan, mutta maku ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin näissä muissa postauksen kakuissa, jotka vastaavat reseptin kakkua. Maultaan tämä ei ole yhtä mehevä ja suussa sulava kuin varsinainen resepti, mutta sopisi pohjaksi, jos täytteet ovat oikein täyteläiset. Vastaa enemmän sellaista vaaleaa sokerikakkupohjaa. Jos kiinnostaa, niin tähän kokeiluun tuli:

350 g (5,5 dl) vehnäjauhoja tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta, 80 g (1 dl) perunajauhoja, 340 g (4 dl) sokeria, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl ruokasoodaa, 1 tl vaniljasokeria, 1/3 tl suolaa, 5 dl haaleaa vettä/kasvimaitoa, 3/4 rkl omenaviinietikkaa, 1 dl rypsiöljyä

Tärkein suhde on ehdottomasti nesteen ja jauhojen suhde toisiinsa. Neste voi olla maitoa, vettä tai mehua. Maidolla tulee parempi kuin vedellä, mutta suurta eroa ei ole. Mehua käyttämällä taas taikinaan voi saada esimerkiksi appelsiinin tai omenan makua. 

Kaikista kuohkein, suussa sulavin ja pehmein taikina tulee, kun vegaanisen kakkutaikinan jättää löysäksi. Näin on kun puhutaan paitsi täytekakkupohjasta, niin myös muffineista, kahvikakuista, porkkanakakusta jne. Olet ehkä joskus ihmetellyt, miksi vegaaninen taikina on niin löysää ja juoksevaa. Hyvä ja kuohkea lopputulos saavutetaan nimenomaan jättämällä taikina löysämmäksi kuin vastaava kananmunallinen taikina. Näin olen testeissäni ehdottomasti todennut. Siksi myös paistoaika on vegaanisissa kakuissa monesti vähän pidempi, koska löysempi (joskus suorastaan juokseva) taikina vaatii myös pidemmän paistoajan.

Vegaaninen vaalea täytekakkupohja

Sokerin määrää voi vähentää, mutta mitä enemmän sitä vähentää, sen mauttomampi ja kuivempi taikinasta tulee. Sokerin määrää taas reilusti lisäämällä, kakku lässähtää ja siitä tulee mutakakkumainen. Öljyn/rasvan määrän kanssa taikina käyttäytyy samoin, mutta sitä pystyy helpommin vähentämään, kunhan sokeria on kuitenkin riittävästi – muutenhan kakusta tulee taatusti kuiva ja mauton.

Leivinjauheella leipomalla taikinasta tulee vaaleampi, kun taas ruokasoodalla saadaan kultaista väriä ja myös tietynlaista ominaismakua.

Nyt koen, että minulla on jo hyvin vahva ymmärrys vegaanisista taikinoista ja testin jälkeen olenkin onnistunut kehittämään onnistuneesti erilaisia taikinoita erilaisiin tarkoituksiin.

Projektin myötä olen kehitellyt neljä ”täydellistä” (niin täydellistä, että olen itse hyvin tyytyväinen) vegaanista täytekakkupohjaa:


Mehevä vegaaninen vaalea kakkupohja – resepti

Vegaaninen vaalea täytekakkupohja

Makuvariaatioita: Lisää taikinaan esim kardemummaa tai jauhettua inkivääriä. Vaihtamalla tai korvaamalla osan sokerista fariinisokerilla saat kinuskisemman maun.

Gluteeniton: Gluteenittomasta on vielä erillinen reseptinsäkin täällä, mutta se menee näin: Korvaa vehnäjauhot ja perunajauhot 300 grammalla vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (n. 5 dl). Testatusti olen onnistunut Semperin Fin Mixillä ja Lidlin Belbakella. Suosittelen mittaamaan grammoissa. Tarkista myös kasvimaidon ja jogurtin gluteenittomuus. Paras kakkupohja on kuitenkin onnistunut omalla sekoituksella: 150 g hienoa riisijauhoa, 90 g perunajauhoja, 60 g gluteenittomia kaurajauhoja ja 0,5 tl ksantaania. Korvaa vehnäjauhot ja perunajauhot suoraan tällä. 

n. 12 hlö kakkuun: 16 cm kakkuvuokaan (4 kerrosta), 22 cm kakkuvuokaan (2-3 kerrosta – riippuen kuinka paksuksi leikkaat), 26 cm kakkuvuokaan (2 kerrosta)

Tarvitset

300 g (4,5 dl) vehnäjauhoja*
40 g (0,5 dl) perunajauhoja*
280 g (3 1/4 dl) sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
3,5 dl kasvimaitoa
1/2 dl maustamatonta gurttia
1 rkl omenaviinietikkaa
1 dl (80 g) rypsiöljyä/100 g sulatettua (vege)voita

*Katso gluteenittomuusvinkit reseptin yltä.

Kakkupohjien voiteluun

margariinia

Valmistus

  1. Sekoita kuivat ainekset keskenään.
  2. Sekoita kuivien ainesten joukkoon kasvimaito, gurtti, omenaviinietikka ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  3. Voitele kakkuvuokien reunat ja pohja. Jos käytät pohjalla leivinpaperia, niin pohjaa ei tarvitse voidella. 

Paistaminen

  • Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
  • 15-16 cm vuoassa suosittelen jakamaan taikinan kahteen saman kokoiseen vuokaan. Paistoaika on n. 40 minuuttia.
  • 20-22 cm vuoassa voit jakaa taikinan kahteen saman kokoiseen vuokaan tai paistaa yhdessä. Kahdessa vuoassa paistettuna paistoaika on n. 30 minuuttia. Yhdessä vuoassa paistettuna paistoaika on n. 1 h – 1h 10 min.
  • 26-28 cm vuoassa paistoaika on arviolta n. 45 minuuttia.
  • Kokeile aina puutikulla kypsyyttä taikinan keskeltä. Jos raakaa taikinaa ei tartu, kakku on valmis. Jos tikkuun tarttuu vielä raakaa taikinaa, niin jatka paistamista 5-10 min kerrallaan.
  • Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa leivinritilälle jäähtymään. Halkaise pohjat vasta jäähtyneenä.

Säilytys ja Pakastaminen

  • Kakkupohjat säilyvät pari päivää huoneenlämmössä tai jääkaapissa, jos käärit ne esim hedelmäpussiin.
  • Voit myös pakastaa pohjat siivutettuna tai siivuttamattomana. Kakkupohjat saattavat jopa vähän mehevöityä pakastamisesta ja näin täytekakun tekeminen helpottuu, kun pohjat ovat jo valmiina.
  • Ota sulamaan huoneenlämpöön pariksi tunniksi tai jääkaappiin päivän ajaksi.

 

Jäikö nälkä?

25 kommentit

ellu 28.11.2024 - 16:17

Ihanaa, että lukee paistoajat eri kokoisille vuoille! Aina kun jotain kakkua oon tehnyt mulla ei ole samankokoista vuokaa kun reseptin tekijällä ja ei ole oikein eri paistoaikoja kerrottu.
Kiitos resepteistä 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.12.2024 - 11:44

Sepä se vaikeus on, kun kaikilla on erikokoisia vuokia ja myös eri tilanteisiin haluaa eri kokoisen 🙂

Vastaa
Meeri 9.03.2025 - 21:53

Hei, kiitos houkuttavasta reseptistä! Harkitsen lähteväni uhkarohkeaan kokeiluun gluteeniton kakkupohja vegaanisena. Synttärisankarin toive on kuitenkin pyöreän kakun sijaan avonaiseksi kirjaksi muotoiltu kakku, ja yleensä muotoilu vaatii vähän raskaamman kakkupohjan. Tämä pohja näyttää kuvissa sellaiselta – mitä luulet, voisiko se toimia? Kirja ei onneksi ole kovin korkea, niin ei ole niin iso romahdusvaara.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.03.2025 - 19:07

Lähdetpä tosiaan rohkeaan koitokseen, mutta luulen, että se voisi hyvinkin onnistua :). Tämä ei ole maailman raskain pohja, mutta selvästi raskaampi kuin sokerikakkupohja. Luulen että jos kirja ei ole kovin korkea, niin voisi hyvinkin onnistua :).

Vastaa
Riikka 14.07.2025 - 11:56

Moi! Miten omenaviinietikka vaikuttaa kakun onnistumiseen?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.07.2025 - 12:28

Voi olla muutakin viinietikkaa tai vaikka sitruunaa :). Se aktivoi ruokasoodaa ja kuohkeuttaa kakkua.

Marika 4.04.2025 - 15:08

Hei ja kiitos ohjeista, näillä on onnistuttu ja monta kertaa!
Yksi asia kuitenkin, minkä kanssa painin on se, että en saa ikinä kakkua tasaiseksi. Kuinka ratkaiset itse tämän? En haluaisi leikata kohouma pois kun menee hukkaan. Riittääkö vain jos jakaa useampaan vuokaan?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2025 - 13:25

Se toimii ainakin, jos jaat eri vuokiin ja paistat erissä :). Yksi kikka, mikä toimii myös kylmällä vedellä kasteltu keittiöpyyhe, joka kietaistaan tiukalle vuoan ympärille ja sitten uuniin.

Vastaa
Jenny 11.05.2025 - 22:59

Moikka!
Vitsit miten ison ja tärkeän työn olet tehnyt! Kiitos siitä! Kiinnostaisi tietää millä gluteenittomalla jauhoseoksella tätä on testattu? Niissä kun on tosi paljon eroja 🙁

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.05.2025 - 21:42

Kiitos! 🙂 Uskaltaisin itse lähteä suosittelemaan Semper vaalea gluteeniton jauhoseos (Fin Mix All purpose) tai Virtasalmen viljatuotteen vaalea gluteeniton jauhoseos. Näillä olen ainakin itse onnistuneesti korvannut vehnäjauhoja samassa suhteessa 🙂

Vastaa
Paula 10.06.2025 - 15:37

Miten tästä sais porkkanakakku version?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.06.2025 - 21:00 Vastaa
Lena 21.06.2025 - 23:08

Loistava kakkupohja! Kiitos ❤️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.06.2025 - 21:24

Kiitos, mahtava kuulla! 🙂

Vastaa
Asta 3.10.2025 - 21:34

Moi! Ohje menossa testiin. Käytätkö kiertoilmaa vai tavallista? Millä tasolla paistat? Terveisin ei kauhean usein leipova

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.10.2025 - 07:54

Tasalämmöllä oon paistanut :). Täytekakku on hyvä paistaa hieman keskitasoa alemmalla, mutta ei kuitenkaan ihan uunin pohjan lähellä.

Vastaa
K 31.10.2025 - 12:35

Hei! Miten toimii jos öljyn vaihtaisi margariiniin/vegevoihin/juoksevaan eleplantiin? Tässähän silloin vähemmän rasvaa, mutta oletko testannut toimiiko? Tarvitsisin huomiseksi kakkupohjaa, mutta tahtoisin siihen ”voista” /”voimaista’ makua?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 31.10.2025 - 19:41

Toimii kyllä ehdottoman hyvin niin! 🙂 1 dl (80 g) öljyä vastaa 100 g voita/eleplantia.

Vastaa
k 31.10.2025 - 13:32

Moi! Voiko öljyn korvata voilla/kasvisrasvalla (eleplant tai juokseva)

Vastaa
Ville Laakso 30.11.2025 - 22:13

Moi,
Miten arvioit paistoajan jos tekisi uunivuoassa? Olisi tarkoitus tehdä nelikulmainen kakku

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.12.2025 - 13:35

Uunivuoan arvioin olevan n. 20 x30 cm. Paistoajaksi arvioin n. 30 minuuttia, jos et suurenna taikinaa :).

Vastaa
Nanne 9.01.2026 - 21:12

Mulla tää hajosi gluteenittomana versiona ihan murusiksi, kun otti vuoasta pois. Nyt jää varmaan sit lapsi ilman synttärikakkua, kun sanotaan, että toimii hyvin gluteenittomanakin ja sit menee ihan murusiksi. Tarkasti seurasin ohjetta ja punnitsin kaikki raaka-aineet, jotka kehotettiin punnitsemaan.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.01.2026 - 07:20

Voi ei! Mitä jauhoja käytit? Mä oon tosiaan testannut tätä useasti eri glut jauhoseoksilla ja kirjoittanut niistä nuo grammamäärät. Saanut myös paljon hyvää palautetta, että on toiminut hyvin gluteenittomasti. Tää on juuri leivonnan haaste, että vaikka kuinka on testannut reseptiä, niin sitten saattaa olla, että toisen uuni onkin esim. liian ärhäkkä. On mahdollista, että paistoaika on ollut hieman liian pitkä sinun uunille, jolloin kakku pääsee kuivumaan ja halkeilemaan :/.

Vastaa
S 11.01.2026 - 13:31

Mitä kasvimaitoa ja gurttia tässä on käytetty ja onkohan sillä paljonkin merkitystä onko esim. kaura vai soija?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.01.2026 - 07:30

Oon käyttänyt soijamaitoa pääasiassa, koska sanotaan, että soijan proteiini auttaa sitomaan paremmin jauhoja yhteen – käytännössä en kyllä ole huomannut eroa. Olen joko käyttänyt leivonnassa soijamaitoa tai barista kaurajuomaa. Soijamaidolla nyt ainakin olen tätä tosiaan tehnyt. Jogurttina olen käyttänyt mitä sattuu olemaan -sekä vähän juoksevampia että paksumpia greek style-tyyppisiä. Sitä tulee sen verran vähän, että jogurtin juoksevuuseroilla ei ole ollut käytännön merkitystä :).

Vastaa

Jätä kommentti