Koti AamiaisetHerkkugranola – paahdettu pähkinäinen granola

Herkkugranola – paahdettu pähkinäinen granola

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Herkkugranola. Paahdettu pähkinäinen granola

Vieläkö yksi granolaresepti mahtuu blogiini? Granolat eli paahdetut myslit ovat aivan superhelppoja tehdä itse, ja mitä kätevimpiä kaapintyhjennysreseptejä. 

Granolapohjaan voi lisätä just niitä kuivahedelmiä, -marjoja, pähkinöitä tai siemeniä, mitä kaappiin on jäänyt pyörimään tai mistä ikinä tykkää.

Herkkugranola. Paahdettu pähkinäinen granola

Halusin kuitenkin lisätä vielä tämän granolareseptin, sillä olen tehnyt muutamia olennaisia huomioita granolan valmistuksesta, jolla taata parhaan lopputuloksen ja toisekseen tämä ganolapohja oli aivan erityisen herkullinen ja tulen jatkossakin varmasti käyttämään juuri tätä reseptiä.

Olennaista rapean granolan valmistuksessa

  • Käytä isoja täysjyväkaurahiutaleita
    • Pienemmät kaurahiutaleet hajoavat granolapurkissa pikkuhiljaa muruseksi
    • Isoista kaurahiutaleista saat hyvän purutuntuman ja ihan eri tavalla rapeutta
    • Täysjyvästa saat vähän enemmän taas niitä kuuluisia, tarpeellisia kuituja
  • Uskalla paahtaa kunnolla ja kääntele hiutaleita paahtamisen aikana
    • Vaikka ohje sanoisi paahtoajaksi jotakin, niin tarkkaile, missä ajassa juuri sinun uunissa tulee parasta. Granola saa saada oikein kullanruskeaa väriä.
    • Kääntele hiutaleita kertaalleen paahdon aikana, jotta alimmaisetkin hiutalet saavat paahdetta
  • Paahda kaurahiutaleet, pähkinät, siemenet ja kookoshiutaleet – lisää kuivatut hedelmät ja marjat vasta paahtamisen jälkeen

Granola

Granola on myös hyvä lahjaidea! Lasipurkkeja löytyy helposti ja edullisesti kirppareilta. Paperipussi on toinen hyvä paketointi-idea.

Itse tehty granola valmistuu helposti ja nopeasti. Valmistankin kerralla yleensä kaksi pellillistä, koska ne paahtuvat samalla kertaa uunissa kiertoilmalla siinä missä yksikin. Näin tästä riittää pitkäksi aikaa. Vai riittääkö? Onko tähän sittenkin lisättävä varoituksen sana, että tämä granola aiheuttaa riippuvuutta ja pellilliset saattavatkin huveta vähän turhan nopeasti.

Muista itse tehty granola myös lahjavinkkinä! Onko ihanampaa kuin viedä tuliaisiaksi/lahjaksi itse tehtyä herkkugranolaa? Pakkaa granolaa esimerkiksi valmiisiin paperisiin eväspusseihin ja sido rusetilla kiinni. Toki lasi-ja peltipurkit ovat kaikista hienoimpia paketteja. Meillä esimerkiksi äidin kanssa kiertää samat peltipurkit. Hän antaa jonkin lahjan minulle peltipurkissa ja minä pakkaan siihen seuraavat lahjat takaisin :).


Herkkugranola – paahdettu pähkinäinen granola – reseptiHerkkugranola. Paahdettu pähkinäinen granola

Tähän kyseiseen granolapohjaan lisäsin aivan erityisen runsaasti erilaisia pähkinöitä pienittynä, mikä teki granolasta erityisen herkullista. Pelkästään tämä granolapohja olisi jo superhyvä pähkinägranola sellaisenaan, eikä oikeastaan edes tarvitsisi makeita sattumia.

2 pellillistä – voit tietysti tehdä vain puolikkaan annoksen saadaksesi yhden pellillisen

Tarvitset

Granolapohja

1 kg isoja täysjyväkaurahiutaleita
n. 500 g erilaisia pähkinöitä (itsellä tässä saksan-, para-, hassel-, manteli- ja cashewpähkinä)
2 dl vaahterasiirappia / siirappia
3/4 dl rypsiöljyä
ripaus suolaa
(2 dl kookoshiutaleita)

*Käytän yleensä kookoshiutaleita granolan joukossa, koska tykkään niistä. Ne paahtuvat ihanasti uunissa. Voit kuitenkin jättää pois, jos haluat – onnistuu ja maistuu hyvin niinkin. 

Valmistus

  1. Jaa kaurahiutaleet kahdelle pellille.
  2. Pieni pähkinöitä veitsellä muutamaan osaan. Jaa pähkinät kahdelle pellille ja sekoita joukkoon.
  3. Jaa halutessasi kookoshiutaleet pelleille. 
  4. Jaa vaahterasiirappi ja öljy molempien peltien kesken tasan. Sekoita joukkoon.
  5. Paahda granolapellilliset 150 C kiertoilmalla n. 40 minuuttia (tai 170 C tasalämmöllä). Huom! Eräs kommentoija sanoi, että hänellä oli valmista jo 20 min kohdalla. Tarkkaile paahtumista. Sekoita kertaalleen paahtamisen aikana hiutaleita, niin että alimmaisetkin hiutaleet pääsevät näin paahtumaan.
  6. Itselläni alempana ollut granolapellillinen piti jättää uuniin ylempänä ollutta pidemmäksi aikaa, koska se ei ollut paahtunut samalla tavalla kuin ylempänä ollut pelti – vielä n. 10 minuutiksi lisää. 
  7. Voit valmistaa myös ilman kiertoilmaa, mutta silloin todennäköisesti alempi pelti tarvitsee vielä pidemmän ajan sen jälkeen, kun ylempi pelti on jo valmis.

Säilytys

Kuivassa, huoneenlämmössä, kannellisessa rasiassa. Säilyy kuukausikaupalla.

Sattumat

Sattumiksi saat valita ihan mielesi mukaan, mitä haluat ja minkä verran haluat! Sekoita sattumat granolan joukkoon paahtamisen jälkeen. Tähän kyseiseen herkkugranolaan lisäsin itse:

pari kourallista pakastekuivattuja mansikoita
pari kourallista pakastekuivattuja vadelmia
pari kourallista rusinoita
pari kourallista kuivattuja karpaloita
lisäksi tyhjensin muutaman muun kuivahedelmäpussin rippeet mukaan
kourallisen vegaanisia valkosuklaanibsejä*/tummia kaakaonibsejä

*Koska herkkugranola niin miksei! Olin tilannut KoRo:sta ”Luomu vaaleat pisarat kookossokerilla”-nibsejä, jotka ovat siis käytännössä vegaanista karamellin makuista valkosuklaata.

Jäikö nälkä?

12 kommentit

Helli 13.04.2024 - 09:07

Hei,

Paljon laittaisit lämpöä, jos ei olisi kiertoilmaa? Nimim. Vanhempi uuni

Haluan kuitenkin tehdä tätä, koska rakastan granolaa ja se on melko hintavaa, jos usein ostaa kaupasta. Tykkään välillä laittaa tuorepuuronkin päälle sitä. Nam.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.04.2024 - 08:20

Ilman kiertoilmaa olen tehnyt 170 asteisessa uunissa :).

Vastaa
Minna 16.04.2024 - 21:19

Parasta mysliä, mitä olen maistanut

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.04.2024 - 17:07

Kiitos! =)

Vastaa
Aila 18.04.2024 - 15:06

Todella hyvää ja helppo valmistaa.
Missä olisi hyvä säilyttää ja kuinka kauan säilyy?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.05.2024 - 11:25

Säilytän kannellisessa rasiassa. Säilyy vaikka kuukausia huoneenlämmössä 🙂

Vastaa
Aura 22.12.2024 - 17:01

Sanotaanko tossa koskaan että mihin se toinen puoli öljystä laitetaan? Vai hyppääkö mun silmä aina yli. 😀 (”puolet rypsiöljystä hiutaleiden ja pähkinöiden joukkoon” – eli mihin se toinen puoli?)

Vastaa
Manna 13.01.2025 - 17:07

Sama ongelma täällä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.01.2025 - 09:43

Tarkensin reseptiä, eli tarkoitus siis koska hiutaleet on jaettu kahdelle pellille, että molemmille tulee puolet ja puolet 🙂

Vastaa
Lea 23.01.2025 - 18:46

Laitoin 170C uuniin, on ollut siellä vasta 20 min. ja on jo toooosi ruskea. ???

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.01.2025 - 18:23

Ai sullako tuli noin nopsasti! No täytyy lisätä huomio, että joillain voi tulla nopeastikin. Mulla menee välillä lähemmäs tunti :O

Vastaa
Lea 31.01.2025 - 16:11

Oho!

Vastaa

Jätä kommentti