Lupaan, että tämä keksiresepti mullistaa elämäsi. Tai tarkemmin siis tämä keksitaikina. Se on taikinoiden taikina. Oikea menestystarina. En itse kaipaa varmasti enää yhtään muuta keksitaikinapohjaa – tästä voi jalostaa vaikka ja mitä. Kaiken huipuksi ja kaupan päälle niihin ei tarvita raaka-aineita juuri yhtään. Ihan perusjuttuja. Taikina valmistuu viidessä minuutissa yhdessä astiassa ja sen voi paistaa suoraan. Ei tarvitse seisottaa jääkaapissa. Saa toki, jos haluaa tehdä etukäteen.

15 min paistetut keksit
Suuria sanoja, mutta näin se nyt vain on.
Itkettävän hyviä keksejä, totesi siskoni
Voisin hieman laulaa. Kaikki maailman murheet hävisivät tänään, kun onnistuin tässä. Lupaan, että vaikka keksit nyt ovat vegaanisia ja gluteenittomiakin, niin et pety. Ne ovat kaikilla mittareilla keksien keksit.


9 min paistetut keksit
Gluteeniton jauhoseos on keksien leipomiseen kaikista paras. Suosittelen käyttämään niitä, vaikka et tarvitsisi gluteenittomia. Itsekään en ole gluteeniton, mutta ajan kanssa olen huomannut, että kekseistä tulee parhaimpia gluteenittomilla jauhoilla (niissä ei ole sitä vehnän sitkoa, mikä tekee kekseistä tiiviimpiä).
Kaurajauhot toivat keksiin aivan ihanaa makua. Sellaista jotain lapsuuden omaista kaurakeksi-ihanuutta, mutta vielä herkullisemmalla tavalla.
Kuten otsikkoonkin oli jo pakko lisätä, keksit ovat sellaisia taipuisan sitkaita. Ne eivät siis heti murru, kun keksiä taivuttaa, vaan voit tuntea sormiesi alla sen kinuskimaisen sitkauden. Myös hieman kinuskiselta itse keksitaikinakin maistuu.

Läksinpä tänään lounasretkelle luontoon hodaritarvikkeiden kanssa. Jälkkäriksi näitä ihanuuksia kuksakahvin kera. Maito unohtui, mutta totesin, että kuksasta kahvi maistuu hyvältä ilmankin maitoa.

Jos et pidä suklaasta, niin voit käyttää keksien joukossa vaikka rusinoita, karpaloita tai valkosuklaata (jos se on mielestäsi parempaa kuin suklaa). Toisaalta en tiedä, miksi olisit eksynyt tänne, jos et pidä suklaasta.
Koko tämä huippuideani uudesta vegaanisesta (joka siis maistuisi ihan sille mitä suklaahippukeksiltä haluamme, eikä millekään huonommalle vaihtoehdolle), mahtavasta suklaahippureseptistä lähti wilhelmiinoista. Noista kinuskisen ihanista perinnekekseistä, jotka jäävät tahmaisiksi sisältä ja sulavat suussa. Wilhelmiinakeksit ovat niin ihania, että keksin yrittää käyttää sitä taikinaa suklaahippukeksien pohjana, ja tässä sitä ollaan. Maailman parhaiden suklaahippukeksien äärellä. Tai siis ei olla enää. Kaikki viitisentoista keksiä menivät jo yhdessä päivässä (neljä niistä lahjoitin avomielisesti siskolleni sentään).
Olen ihan täpinöissä tästä reseptistä, jos et huomannut :D.
Tämä on osa 1, siksi että osassa 2 kerrotaan resepti maailman parhaisiin pehmeän fudgemaisiin suklaahippukekseihin. Molemmat ovat siis testatusti parhaita omissa kategorioissaan, nämä rapeita, ne toiset pehmeiä ja paksumpia.
Maailman parhaat suklaahippukeksit – resepti

Suklaahippukeksien kemiasta ja erilaisten keksireseptien vertailusta löydät tarkemmin tästä postauksesta, mikäli sellainen kiinnostaa!
Voit hyödyntää samaa reseptiä ihan kaikkiin makuvariaatioihin ja lisätä sattumiksi suklaa sijaan tai lisäksi pähkinöitä, kuivahedelmiä, valkosuklaata jne.
15-18 keksiä. Postauksen lopusta löydät lisätietoa erilaisista ongelmatilanteista.
Edit 7/25: Gluteenittomien jauhojen suhteen tarkennettu grammamääriä.
**Gluteeniton: Korvaa vehnäjauhot ja perunajauhot 165 g (2 3/4-3 dl) gluteenitonta jauhoseosta. Kokemukseni mukaan kaikki eri vaaleat gluteenittomat jauhoseokset sopivat, mutta seokset painavat eri verran eli varmin lopputulos tulee, kun mittaat grammoissa. Jos käyttämäsi gluteeniton jauhoseos on jo kaurapitoinen (esim. Kotimainen vaalea gluteeniton, Myllärin vaalea gluteeniton, Fazerin vaalea gluteeniton, Viljatuotteen kaurajauhoseos), voit käyttää jauhoseosta suoraan 240 grammaa, etkä tarvitse erikseen kaurajuhoja. Jos et välitä kaurasta, voit korvata kaikki ohjeen jauhot 240 grammalla jotakin gluteenitonta jauhoseosta (poikkeuksena, että Pirkan ja Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta tarvitaan vain 210 g).
Tarvitset
125 g huoneenlämpöistä (vege)voita/(maidotonta) leivontamargariinia
1 dl (70 g) fariinisokeria
2/3 dl (55 g) sokeria
2 rkl (40 g) tummaa siirappia – voit korvata 40 grammalla fariinisokeria (1/2 dl)
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 rkl (30 ml/30 g) kaurajuomaa tai pehmeää kasvijogurttia
75 g (1 ½ dl) kaurajauhoja (jos tarvitset gluteenitonta, tarkista gluteenittomuus)*
100 g (1 ½ dl) vehnäjauhoja**
35 g (½ dl) perunajauhoja
100-150 g maidotonta tummaa suklaata
*Kaurajauhot antavat kekseille tosi hyvää makua, mutta voit korvata ne samalla määrällä myös vehnäjauhoja (75 g eli 1,15 dl) tai gluteenitonta jauhoseosta (75 g eli n. 1,4 dl), jos kaurajauhoja ei satu olemaan. Kaurajauhoja voit valmistaa myös itse surauttamalla blenderissä kaurahiutaleita.
vinkki: rouhi pinnalle hieman merisuolaa ennen paistoa.
Valmistusohjeet
- Ota margariini ajoissa huoneenlämpöön.
- Jos margariini on vielä aivan jääkaappikylmää, pehmitä sitä sormilla hetki tai laita mikroon ihan pariksi sekunniksi – älä mielellään anna sulaa täysin.
- Sekoita margariini ja sokerit sekä siirappi keskenään tasaiseksi – jos rasva on ollut pitkään pöydällä, niin se sekoittuu ihan lusikalla sekoittamalla. Voit käyttää vatkainta, mutta älä vaahdota, vaan sekoita vain niin, että ainekset sekoittuvat. Jos margariini on ehtinyt jos pehmetä lusikoitavaksi, niin riittää että sotket sokerit lusikalla voin joukkoon.
- Sekoita nuolijalla/lastalla/lusikalla jauhot, ruokasooda ja leivinjauhe suurinpiirteisesti joukkoon. Sekoita lopuksi kauramaito joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
- Rouhi suklaa haluamasi kokoisiksi palasiksi. Itse kuutioin yhden suklaapalan neljään tai kuuteen osaan. Sekoita suklaapalat taikinan joukkoon.
- Nosta taikina jääkaappiin vähintään tunniksi – tai pidemmiksi aikaa viilenemään.
- Lämmitä uuni 180 asteiseksi.
- Muotoile käsin taikinasta palluroita leivinpaperin päälle. Laita yhdelle leivinpaperille n. 12-16 keksiä, sillä ne leviävät.
- Paista keksejä uunin keskitasolla, tasalämmöllä n. 10-13 minuuttia. Paista vähemmän, jos haluat keskeltä pehmeämpiä keksejä ja pidempään, jos haluat kullanruskeita ja rapeampia. Nosta leivinpaperi ritilälle/pöydälle jäähtymään. Vasta uunista otettaessa voit kevyesti vetää leivinpaperin vastakkaisista reunoista vähän joka puolelta – näin kekseihin saa ryppyjä.
![]() |
![]() |
Vasemmalla, miltä taikina näyttää sokerin ja margariinin sekoituksen jälkeen. Oikealla valmis taikina. Tee taikinasta tämän näköisiä nokareita.
Jauhovalinnasta: Gluteenittomista jauhoista puuttuu kaikki sidosominaisuuksia edistävät ainesosat, joten siksi kekseistä tulee onnistuneita niillä – niistä tulee täten murenevampia ja suussa sulavia. Toinen vaihtoehto on käyttää keksileivontaan sopivia karkeita vehnäjauhoja, jossa ei ole niin kovaa sidosominaisuutta kuin esimerkiksi erikoisvehnäjauhoissa. Voit käyttää myös erikosihienoja tai puolikarkeita, kunhan käytät yhtä monta grammaa kuin karkeita vehnäjauhoja.
Keksit ”sulivat” uunissa eli levisivät totaalisesti ja/tai jäivät rasvaisiksi?
Vaihtoehtoja:
- Liikaa soodaa tai leivinjauhetta? Mittasitko teelusikkamitalla?
- Käytithän kovaa rasvaa, eli leivontamargariini/vegevoita tai voita? Levitemargariineilla tämä resepti ei välttämättä onnistu.
- Taikina oli liian lämmintä. Jos taikina on lämmintä, niin se leviää nopeammin.
- Tietysti harvinaisempia tapauksia ovat mittavirheet ja se, että esim uuni oli liian kovalla lämmöllä. Uuneissa on eroja, kun sen asettaa 180 asteeseen, niin eri uuneissa, tämä voi olla todellisuudessa eri lämpötila.
Keksit eivät levinneet lainkaan, vaan jäivät paksuiksi?
Liikaa jauhoja? Liian vähän nostatusaineita? Vehnäjauhoissa ja jauhoissa on eroja. Erikoisvehnäjauhoissa on esimerkiksi parempi sitkokyky, joka on edullista pullissa, leivässä ja pitsassa, mutta kekseissä sitkoa ei haluta. Erikoisvehnäjauhot voivat siis pitää keksiä enemmän kasassa – niitä en siksi suosittele. Mittavirheet ovat tietysti yksi tilanne taas. Myös jos uuni on jäänyt liian alhaiselle lämpötilalle.




75 kommentit
Ihanan kuuloinen resepti! Mitä gluteenittomia jauhoja käytit? Kaapista löytyisi semperin vaaleaa jauhoseosta, vaaleaa riisijauhoa ja kauraa.
Käytin sunnuntain vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta, mutta tuo Semper on vielä parempi! 🙂
Käykö voi? Juuri nyt ei ole margariinia kaapissa enkä haluaisi lähteä kauppaan
Totta kai käy 🙂
Toimisikohan myös maitosuklaalla? Ja jos laittais valkosuklaata, suosittelisitko jotain siihen lisäksi (esim macademiapähkinöitä tms)? 🙂
Toimii ehdottoman hyvin :)! Valkosuklaa-karpalo ja valkosuklaa-macadamia on molemmat ihan mahtavia klassikkoyhdistelmiä. Ai että molemmat olisi ihania :).
Onko tuo 1/2-leivinjauhetta vaan silloin, jos käyttää noita toisia jauhoja eli kaurajauhoja ja gluteenittomia jauhoja käyttäessä ei tule?
Joo juuri näin, gluteenittomien jauhojen kanssa sitä ei tarvita 🙂
Ihan huippu mahtava resepti! Lisäsin ripauksen suolaa, niin ei ainakaan makua haitannut 😀
Täytyy myös erikseen sanoa, että ei oikeasti kaivannut ”oikeaa” voita ollakseen maistuvia. Mulla tuli 18 keksiä ja tein mielestäni todella isoja 😀
Voi kiitos Minna! 🙂 Suola! Miksen heti muistanut sitä itse tehdessä. Vasta jälkikäteen ajattelin, että ai että suolahiput kruunaisi nämä. Nyt lisäsin tämän vinkiksi, kiitos :). Ja siis mustakin nää maistu ihan voihin leivotuilta vieläpä, mutta hyvä kuulla vielä toisen vahvistava kommentti :D.
Muutenkin vegaanisuus (iso peukku!) tulee näissä kekseissä ihan huomaamatta, mausta tinkimättä! 😮 Olin jo lisäämässä kananmunaa kunnes tuumasin, että ai hetkinen, eipäs olekaan ainesosalistassa. Mulla ei ole aiemmin onnistunut nää suklaahippukeksit, aina lässähtäneet sellaiseksi, että ei kehtaisi työpaikan kahvihuoneeseen viedä 😀
Mahtavaa kuulla! Mäkään en oo vielä onnistunut vegaanisissa kekseissä näin hyvin (paitsi suklaakekseissä) :)!!
Kuinka kauan voita ja sokereita olisi pitänyt vatkata? Sekoitin ne vain nopeasti vatkaimella sekaisin ja lisäsin heti jauhot, tuloksena oli tosi kuiva taikina josta oli hankalaa pyöritellä keksejä.
Kiitos reseptistä! 🙂 Sun ihana ja välitön tyyli ja esimerkki sai tällaisen reseptiä orjallisesti noudattavan henkilön tässä maailman tilassa hieman soveltamaan; kaapista löytyi muscovadosokeria, vaahterasiirappia ja erilaisia suklaapatukoita (Dubbel nougat, Japp etc) Vatkaimettomana myös arvostan tällaisia reseptejä missä pärjää haarukalla ja lusikalla. Hyvää tuli! 🙂
Voi kiitos Pauliina! 🙂 Ihana kuulla :). Ja soveltaminen on nimenomaan sallittu, jotta saa kaapeista ensin käytettyä omia ainesosiaan pois. Hienoa, että rohkenit siihen :D. Suklaapatukoille hyvää käyttöä 😉
No ja tämä varmasti rohkaisee minua lisää vastaaviin kokeiluihin Sitä piti vielä kysyä, että millaisessa purkissa itse säilytät tämän tyyppisiä keksejä? Ja huoneenlämmössä vai jääkaapissa?
Pöydällä ne säilyvät pari päivää ihan sellaisenaan. Mutta muuten kanellisessa purkissa säilyvät pari viikkoa 🙂 Jos säilyvät ;).
Apua, miten onnistuinkin sössiä näin helpon reseptin, keksit eivät levinneet uunissa yhtään ja sitkeydestä ei tietoakaan (aika kuivia olivat). Ainut muutos reseptiin oli että gluteenittomien jauhojen sijasta käytin vehnäjauhoja. Ja Sofian tapaan olisiko sokereita ja margariinia vatkata kauemmin
Hei, kiitos paljon raportistasi. Sinun ja Sofian kommentit olivat siitä arvokkaita, että päätin testata tämän nyt vielä kertaalleen. Vehnäjauhoilla olen leiponut saman taikinan wilhelmiina-kekseiksi ja silloin onnistuvat tosi hyvin. Testasin reseptin nyt alusta asti vehnäjauhoilla. Nyt jostain syystä ei kuitenkaan optimaalisesti onnistuneet suklaahippukekseissä. Senpä vuoksi kehittelin nyt vielä taikinaa vehnäjauhoihin leivottuna, ja uudet ohjeet lisäsin nyt reseptin loppuun. Vaati tosiaan hieman muuntelua, jotta onnistuvat vegaanisesti vehnäjauhoilla yhtä hyvin kuin gluteenittomalla jauhokseoksella. Erittäin suuret pahoittelut, kun se ei nyt toiminut 🙁 Mutta nyt testasin kahdesti uudestaan, että nyt pitäisi kyllä toimia :).
Ei mitään, reseptin uudelleen testaus on vaan hyvä syy tehdä keksejä uudelleen (ja kummasti on nuo kuivakammatkin versiot ovat kadonneet pöydältä)
:’D Aina on hyvä löytää syitä tehdä keksejä uudestaan :D.
Testasin tänään keksejä vehnäjauhoilla. Maistuvat uskomattoman hyville, mutta kuivuivat vähän liikaa, eivätkä levinneet juuri lainkaan. Kiva, että lisäsit vinkin vehnäjauhojen käyttöön! Pitääpä kokeilla huomenna uudelleen, kun ei gluteenittomia jauhoja ole satavilla 🙂
Ehditkö siis testata vinkkien ennen vai jälkeen? 🙂 Nyt ainakin kahteen kertaan testasin uusiksi vehnäjauhoilla, ja uusimmat vinkit ovat peräisin nyt näistä onnistuneista versioista :).
Mitä näihin kekseihin voisi kokeilla suklaan tilalle (tiedän että kuulostaa hullulta, mutta kysympä nyt kuitenkin :D)? Kuivatuista karpaloista olikin puhetta, mutta olisiko sulla suositella jotain muitakin vaihtoehtoja?
Oisko jotkut pähkinät, vaahtokarkit tai muut kuivatut hedelmät? 🙂 Tai sitten voit kokeilla ihan vaikka vaan mausteita; kardemumma, inkivääri, appelsiininkuoriraaste.. 🙂
Tuli tosi hyvia myos kevyempana versiona 38% margariinilla ja erythritolilla 😀 vieraatkin halusivat tietaa reseptin.
Oho! No jopas on. Kiinnostaa! Kiitos, kun kerroit 🙂
Nyt on tullut tällaista tietoa erytritoliasta:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eca1cfd3-0072-45df-9bf3-4bc42299ed45
Jos käyttää vehnäjauhoja perunajauhon kanssa ja lisää leivinjauheen, niin kuuluuko ruokasoodakin silloin lisätä?
Juu molemmat kyllä 🙂
Moi! Testasin keksejä, ja ne levisivät totaalisesti ja jäivät rasvaiseksi, kuten yllä kuvauksessasi, kun taikina on liian lämmintä. Pidin taikiaa kuitenkin kylmässä ulkona ennen uuniin laittoa. Olisikohan uunini sitten tehokkaampi kuin 180 astetta… Noudatin ohjetta muuten (gluteenittomat jauhot yms.), mutta käytin margariinin sijasta voita. Voiko johtua tästä?
höh :/. Leivonta on aina jännittävää, kun kaikesta huolimatta osalla joskus käy näin, vaikka tällä suurin osa tuntuu erittäin hyvin onnistuneen. Uuneissa on tosiaan tehokkuuseroja. Voisit kokeilla omassa uunissasi 160 asteen lämpöä. Itse tein kerran voilla, kun margariini oli loppunut, ja silloin jäi vähän rasvaisemmaksi, joten siinä saattaa olla pieni ero, mutta ihan kaikkea se ei selitä :/
Nama toimi tosi hyvin myos ’oatmeal and raisin’ -kekseina! Suklaahippujen tilalle rusinoita, ja ohjeen mukaisten jauhojen sijaan 150g kaurahiutaleita, 75g vehnajauhoja ja maun mukaan kanelijauhetta.
Kiitos! 🙂 oatmeal&raisin keksit ovat niin ihania – niistä tulee niin mummola mieleen :). Mun on varmasti pakko tehdä rusinakekseja myös.
Herkullisia keksejä tulee! Ollaan aikaisemmin leivottu niitä vegaanisia suklaakeksejä ja kyllä nää yltää jaetulle ykkössijalle niiden kanssa. Parasta on se että mun ei oo näitä tarvinnut kertaakaan tehdä vaan mies on niitä mulle (tai no, meille) leiponut. Kiitos reseptistä!
(Tehtiin puolikarkeita vehnäjauhoja ja kauraleseitä käyttäen)
Loistavan työnjako ;). Ja kiitos kun tulit kertomaan :). Kiva, että meillä on nyt sitten samat keksit jaetulla ykkössijalla.
Ensimmäisellä leivontakerralla keksit ”sulivat” uunissa lättäniksi rasvaisiksi lätyiksi, taikina oli varmaan liian lämmintä. Toisella yrittämällä nostin taikinapallot jääkaapista pellille, en litistänyt niitä laisinkaan ja laskin uunin lämpötilan 170 asteeseen. Sama littana lopputulos kuin ensimmäisellä kerralla :/ Käytin Pirkka Gluteenitonta Jauhoseosta ja Myllärin gluteenittomia kaurahauhoja. Keittiövaa’an puutteessa käytin desilitramittaa jauhojen mittaamiseen. Onkohan tässä kohtaa tullut esim. liian vähän jauhoja? Pitääpä testata vielä kolmannen kerran jauhot punniten. Kaikki hehkuttavat näitä keksejä niin paljon, että pakko saada niitä täydellisiä keksejä vielä aikaiseksi 🙂
No onpas harmi :(. Kuulostaa juuri siltä, että jostain syystä sinun jauhosi imevät enemmän nestettä itseensä kuin mitä yleensä, jolloin jauhoja on liian vähän. Uskon, että aivan varmasti onnistuvat, kun lisäät jauhojen määrää – kumpaakin n. ½ dl lisää, niin varmasti onnistuu. Ja jos tulisi liian kiinteitä (jota en usko kuvauksesi perusteella), niin tiedät, että vähän vähemmän :).
Mulla on käynyt täsmälleen sama kahteen kertaan, vaikka käytin tuota Saaran testaamaa Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta (vaaleaa) ja pidin taikinan kylmässä ennen paistoa. Lisäsin sitten ekan testierän jälkeen jauhoseosta noin 1dl lisää ja pikkaisen voitakin kun menikin jo sit kuivaksi (taikina oli tuplana), niin loput keksit onnistui hyvin! Margariinina käytin Eleplantin voi-versiota, mietin myös olisko voinut vaikuttaa. Omat määrät jäi nyt summittaisiksi, mutta pitää koittaa ens kerralla saada kerralla purkkiin. 😀
Heippa, mulla on itse asiassa tämä resepti juuri työn alla, että miksi välillä käy noin joka tapauksessa! 🙂
Kiitos tästä maukkaasta reseptistä ja hyvistä ohjeista! 🙂 Mulla onnistui näiden eka satsi mielestäni täydellisesti, kun taas tokasta tuli ihan erilainen (reunoista vähän sellanen rapea, kaurakeksimäinen). Mutta oikein hyviä nekin oli! 🙂 Nyt jännityksellä odotan koska voi leipoa uudelleen ja millaisia niistä tulee! 😀
Haha, joka kerta uusi jännitys miten onnistuu :D. Se on jännää se leivonta.. 😀 Varsinkin keksien – niiden kanssa saa useimmiten jotenkin yllättyä..
Myös kaurajauhojen pitää olla gluteenitonta, jotta keksit on gluteenittomia ja sopivat gluteeniyliherkille, esim keliaakikolle. Se olisi hyvä mainita kun keksit mainitaan ohjeen alussa gluteenittomana reseptinä.
erittäin hyvä pointti!
Hei! pärjäävätkö keksiä hyvin pakastimessa? ja kuinka kauan? kiitos!
Pärjäävät ainakin puoli vuotta hyvinä 🙂
Jos kaapissa ei ole kaurajauhoja, voisiko korvata maissijauhoilla ?
Hei, en ole koskaan kokeillut, mutta sanoisin että toimivat, kun eivät ole kuitenkaan pääosassa :).
Teen näitä nyt neljättä kertaa ja nää on ihania. Oon tosiaan tehny näistä paljon pienempiä versioita juhliin, mutta ihania on tullut silti!! Alkuun kamppailin ohjeen kanssa kun levis liikaa ja rasva erottui. Nyt oon tehnyt sillein että laitan kylmään ennen uunia, en painele niin tasaiseksi pellille, puolet gluteenitonta jauhoa ja puolet vehnäjauhoseosta ja sitten ekan satsin jälkeen lisään vähän jauhoa jos meinaa lässähtää. Näillä on tullu uskomattoman ihania, ei toki yhtä sitkeitä kun isot varmasti mutta maku on kohillaan. Huomasin kans että jos pitää liian pitkään uunissa niin leviää liikaa että otan pois uunista kun vielä vähän koholla pinta ja sitte ku ne ottaa pois niin asettuu muotoonsa 🙂 Tää on myös kätevä kun pystyy samalla ohjeella leipomaan myös gluteenittomia keksejä juhliin <3 Kiitos ihanasta ohjeesta, teen näitä jatkossakin varmasti monet kerrat kun on todettu toimivaks!
Kiitos :). Ootpas sä ollut sinnikäs ja ahkera kokeilemaan. Toi oli muuten tosi hyvä neuvo yleensäkin, että ne kannattaa ottaa siinä vaiheessa pois kun pinta on koholla. Ja just tuo kylmässä pitäminen ehkäisee lässähtämistä ja rasvan erottumista :).
Eli jos käyttää vehnäjauhoja, tuleeko silloinkin kaurajauhoja?
Korvaako siis vehnäjauhot gluteenittoman jauhoseoksen JA kaurajauhot vai pelkästään gluteenittoman jauhoseoksen?
Joo vehnäjauhojen lisäksi kaurajauhauhoja tuomaan makua. Kaurajauhot voi myös korvata samalla määrällä vehnäjauhoja, jos ei kaurajauhoja ole. Koitin vielä selkiyttää ohjetta 🙂
Hei,
Näköjään nämä keksit on tosi tarkkoja siitä, että taikinan pitää olla viileää. Itselläni ensimmäinen pelti levisi täysin, vaikka jäähdytin taikinaa ainakin 15min jääkaapissa ja pyöritin nopeasti palloiksi. Eikä taikina ollut erityisen pitkään lämpimässä.
T. Elisa
Kesällä varmaan onkin :o. Tein näitä juuri keväällä taas monta pellillistä, enkä jäähdyttänyt silloin taikinaa lainkaan, eikä ollut mitään ongelmia. Otin silloin margariinin suoraan kylmästä ja pehmensin sitä sormin.
Oliko tässä reseptissä ennen vehnäjauhojen kanssa tehdessä 135g vehnäjauhoja + 15g perunajauhoja +1tl leivinjauhetta? Noilla aineilla sain täydellisiä, mutta kun tein pelkällä 150g vehnäjauhoilla niin ei tullut yhtä hyviä. 🙂
Hyvä huomio! Palautin vanhan version, jos olit sitä mieltä :). Mulle on kommentoitu, että pelkillä vehnäjauhoillakin onnistuu, mutta luotan sinuun. Koska aikoinani säädin niin paljon tätä reseptiä, niin uskon, että päädyin perunajauhoihin syystäkin :).
Oon tehnyt näitä nyt muutaman kerran ja nää on ihanan makusia. Tein nyt ekaa kertaa gluteenittomilla jauhoilla ja maku vieläkin parempi. Ainoo että ainakun teen näitä niin ne menee tosi helposti rikki. Syön niitä silleen pikku palasina lautaselta Niin osaatko sanoa yhtään et mistäköhän se voisi johtua
Meneekö helposti rikki siis gluteenittomina, vai muutenkin? 😮 GLuteenittomat on hauraampia, mutta mulle ei silti ole käynyt noin. Nyt on niin jännä juttu, etten osaa suoraan vastata, ovatko keksit kuitenkin pysyneet keksin mallisina, eivätkä levinneet liian isoiksi? Ainoa mikä tulee mieleen on, että olisi liian vähän jauhoja jolloin ne leviävät..
Nää gluteenittomat meni vielä helpommin rikki kun niillä normijauhoil tehdyt mut kyl ne normijauhoilki tehdyt meni. Hmm.. kyl ne aika lättänii oli mut kyl ne iha kekseilt ainaki näytti :’D en osaa sanoo.. ehk kokeilen joskus laittaa pikkasen enemmä jauhoo ja katon mitä tapahtuu 😀
Kärsiikö pakastettavaksi? Juhliin mietin, mutta pitäisi tehdä etukäteen?
Voi hyvin pakastaa. Sitkas rakenne säilyy myös ilmatiiviisti säilytettynä ainakin viikon hyvänä 🙂
Onko 180 astetta normilämmöllä? Ettei kiertoilmalla?
Ihan tasalämmöllä 🙂
Säilyykö nää huoneenlämmössä vai jääkaapissa? Entä jos haluaa pakastaa palleroina, mikä olis sopiva lämpötila ja kesto uunissa?
Huoneenlämmössä säilyy hyvin. Jos paria päivää pidempää säilyttää, niin mieluiten ilmatiivissä rasiassa, jotta keksit eivät kuivu.
Voi hyvin pakastaa palleroina! 🙂 Paistolämpötilan pitäisin samana, mutta paistoaika 2-3 min pidempi. Tietysti paistumista kannattaa silloinkin tarkkailla, että vaativatko hieman pidemmän vielä. Mutta sanoisin, että ihan pari minuuttia enemmän riittää.
Onko ohjetta muutettu alkuperäisestä? Ihmettelin, kun tein näitä keksejä pitkästä aikaa sivun ohjeella, ja ne levisivät pellillä ihan holtittomasti. Etsin sitten ohjeen, jonka olen tältä sivulta ottanut joskus muistiin itselleni, ja siinä gluteenittomien jauhojen määrä on 2,5 dl, eikä 1,5 dl.
ah! Aivan, selkeytin nyt ohjetta vielä. Vaihdoin reseptin niin, että ensisijainen onkin ei-gluteeniton, koska sitä suurin osa tekee. Tuohon jäi sellainen virheen mahdollisuus perunjauhojen kanssa (joka on turhan monimutkainen ja turha nyt enää tähän selittää, kun selkeytin nyt ohjetta), joten selkeytin nyt ohjetta uudestaan siihen vanhaan versioon kuten se olikin. Eli että perunajauhot JA vehnäjauhot korvataan gluteenittomalla jauhoseoksella, jolloin määrä on tosiaan tuo 150 g eli 2,5 dl.
Ainesosaluettelossa on vegevoi, mutta reseptissä puhutaan margariinista. Kumpaa siis suosittelet? Toimiiko tavallinen rasiamargariini?
Ah, nämä menee mulla vaan termeinä päällekäin. Olen käyttänyt vain vegevoita (eleplant) tai leivontamargariinia (sunnuntai laktoositon) tähän. Mielenkiinnosta voisi testata rasiamargariinilla, mutta sillä en ole testannut, joten en uskalla luvata mitänä :).
Voisiko rasvana käydä kookosöljy? 🙂
Hmm, huoneenlämmössähän se on sellaista suht pehmeää, sulaa uunissa ja jähmettyy taas jäähtyessään, että uskaltaisin kyllä kokeilla 🙂
Onko gluteenittoman version ohjeessa tarkoituksella kokonaismäärä 240g, kun alempana ohjeessa jauhojen laskettu kokonaismäärä on 210g? Tein tuolla ohjeella ja keksit eivät levinneet lainkaan. Taisi olla liikaa jauhoja.
Mitä jauhoseosta käytit ja korvasitko kaikki jauhot glut jauhoseoksella?
Tämä on ihan tarkoituksella näin kuten reseptissä lukee. Tein kesällä kymmeniä gluteenittomia testejä tällä taikinalla erilaisilla glut jauhoseoksilla, ja jos käytin saman verran gluteenitonta jauhoseosta kuin mitä vehnäversiossa on jauhoja, niin keksit levisivät aivan holtittomasti. Niinpä testasin taikinaa kaikilla yleisillä vaaleilla jauhoseoksilla ja sain lukemaksi, että gluteenitonta jauhoseosta pitäisi olla enemmän.
Mutta, nyt kun sanoit, niin toisten keksien kohdalla totesin, että Pirkan tai Viljatuotteen vaaleita jauhoseoksia pitää olla saman verran kuin vehnäjauhoja, sillä ne sitovat rasvaa paremmin kuin muut glut jauhoseokset ja kestävät siten samalla tavalla taikinassa kuin vehnä :).
Okei! Tämä selvensi. Virtasalmen viljatuotteen vaalea jauhoseos oli juuri käytössä ja korvasin kaikki. Kiitos vastauksesta!
Ah aivan, tämä selittää ja myös pahoittelut, kun en ollut tuosta muistanut erikseen päivittää reseptiin mainintaa :). Nyt se on päivitetty – tuo seos tosiaan käyttäytyy keksitaikinoissa kuten vehnäjauhot eli määrää ei tarvitse lisätä.