Jos joku ruoka on lähes yhtä nopeaa kuin pikanuudeleiden keittäminen, niin tämä! Kevätsipulinuudeleita tein jo toistamiseen saman viikon aikana. Toisella kerralla otin oikein aikaa, ja nuudelit tosiaan olivat vartissa pöydässä!
Kevätsipulinuudeleiden raaka-ainelista näyttää jopa hämmentävän lyhyeltä. Niin lyhyeltä, että itselleni heräisi epäilys, että voiko todella näistä raaka-aineista tulla jotain erikoisen hyvää. Mutta kyllä vain.

Kevätsipulinuudelit – resepti
2 annosta.
Hyödynsin toisella kertaa myös ruohosipulinjämät mukaan.
Tarvitset
1 nippu kevätsipulinvarsia (1,5-2 dl kevätsipulihaketta)
3-4 rkl rypsiöljyä
1,5 tl inkivääritahnaa/raastettua inkivääriä
1-2 rkl tummaa soijakastiketta*
1 rkl tummaa siirappia
1 rkl sokeria
300 g tofua**
150 g riisinuudeleita (myös vehnänuudelit käy)
*Käytin erittäin tummaa ja paksua soijakastiketta jota saa Aasia-kaupsta, jota riitti 1 rkl, mutta tavallisten ruokakauppojen soijakastikkeet ovat tätä vaaleampia, joten lisää soijaa tarpeen mukaan lisää, jopa enemmän kuin 2 rkl.
**Suositus Jalotofu Aasialle, koska pakkauksessa on mukana hyvän makuinen kastike. Muutoin kannattaa valita savutofu tai muu tofun makumieltymystensä mukaan.
Tarjoiluun: Laoganmata eli crispy chili oilia. Se antaa sichuaninpippurin ansiosta kivan kieltä pistelevän maun. Laoganmata myydään Aasia-kaupoissa tai voit kokeilla myös Pirkan rapeaa valkosipuli-chiliä seesamöljyssä. Kumpikaan ei ole kuitenkaan mitenkään pakollinen. Antavat kivan lisämaun, mutta nuudelit ovat tosi hyviä sellaisenaankin.
Valmistus
- Hienonna kevätsipulit hakkelukseksi.
- Lisää pannulle rypsiöljyä ja kuumenna. Sitä kuuluukin olla runsaasti, jolloin öljyyn irtoaa kevätsipulin makua, mikä maustaa nuudelit. Lisää kevätsipulit kuumaan öljyyn ja paista kypsäksi n.5 minuuttia keskilämmöllä. Kevätsipuleidein kuuluu kypsyä kunnolla.
- Kypsennä sillä välin nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, eli yleensä liottamalla kuumassa vedessä.
- Lisää pannulle inkivääri ja paista ihan hetki, n. puoli minuuttia, lastalla sekoitellen ja lisää sitten kypsät nuudelit, soijakastike ja sokeri. Paista sekoitellen.
- Murustele tofu joukkoon (ja jos käytit Jalotofun Aasiaa, niin lisää myös pakkauksen liemi, josta saa lisämakua).
- Paista minuutti-kaksi ja tarjoa.
- Tarjoiluun sopii laoganma, jota voi lusikoida nuudeleiden päälle oman maun mukaan, esim 2 tl per annos.


2 kommentit
Kiitos, tämä on tosi hyvä resepti! Se on jäänyt meidän arkeen yhdeksi vakiovaihtoehdoksi kun tarvii saada nopeasti ruoka pöytään. Blogisi on tosi mahtava inspiraation lähde kun olen opetellut kasvispainotteista ruokavaliota ja totuttanut koko perhettä tätä kohti. Mielelläni maksaisinkin näistä vaikka jotain, jotta voisin tukea tätä työtäsi 😉 Olet nimittäin vaikuttanut meidän perheen kokkailuun paljon!
Voi miten paljon kiitoksia näin mukavasta kommentista 🙂 Aivan ihana kuulla :). Sekin lämmittää mieltä kuulla ja kertoo että on tehnyt jotain oikein, että olisit valmis jopa maksamaankin tästä 🙂