Koti AasialaistaIndonesialainen tempe-rendang (V, GF)
Rendang. Vegaaninen

Multa tosi usein kysellään indonesialaisia reseptejä ja ihmetellään, miksei niitä ole enempää. Olenhan sentään lähes vuoden asunut Indonesiassa yhdessä sun toisessa paikallisessa perheessä. Naisen paikka on keittiössä, eikä tuo järjestely onneksi mua haitannut. Muistiinpanovälineet vaan esille, kun valmistettiin jotain tavallisesta poikkeavaa, juhlavampaa ruokaa. Eli silloin, kun keiteltiin muuta kuin riisiä.

Rendang. Vegaaninen

Pisimmän ajan vietin Togeanin saarilla asuen pienessä mökissä veden päällä. Saarioloistaan huolimatta perhe ei ollut kalastajia, eikä siis kalaan ollut varaa mitenkään joka päivä. Pari kertaa viikossa saareen rantautui paatti, josta ostettiin vihannekset ja muut tarvittavat ruoat – kuten vaikkapa herkkuani tempeä. Hedelmät kerättiin itse saarelta. Tiesittekö muuten, että mangojen syönti kuulemma aiheuttaa malariaa? 😉 Heh, ei tietenkään, mutta paikalliset yhdistivät mangokauden ja hyttyskauden syy-seuraussuhteet hieman hullunkurisesti. Muiden pitäytyessä parissa mangossa päivä sain ilokseni syödä kaikki ne mangovuoret.

Rendang currytahna

Rendang-currytahna iloisen nopeasti minisilppurissa valmistettuna. Autenttisesti se murskattaisiin ja soseutettaisiin morttelissa.

Edes minä en minun mangomahani ei vetänyt kaikkia kypsyviä mangoja. Kyllä on lehmillä onnenpäivät!

Rendang. Vegaaninen

Rendang on Indonesian yksi kuuluisin ja kehutuin ruoka, joka tulee Sumatran saarelta. Onneksi meillä perheessä vieraili sumatralaisia kauppiaita, jotka osasivat rendangin salat. Kyseessä on pitkään kokoon keitetty kookospohjainen kastike, johon perinteisesti on yhdistetty naudanliha, joka mureutuu ihanasti pitkään hautuessaan. Noh, nyt vegeversioon päätyi Indonesian erikoisuus; tempe.

Selamat makan! Eli hyvää ruokahalua!


Indonesialainen tempe-rendang

Rendang. Vegaaninen

4:lle

Tarvitset

riisiä

Rendang-currytahnaan

1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua galangal-juurta tai tahnaa (voit korvata inkiväärillä)
2 rkl raastettua inkivääriä
3 rkl sitruunaruohotahnaa tai 3 sitruunaruohonvartta
2-3 punaista chiliä (poista siemenet, jos haluat vähemmän tulista) tai 5-10 liotettua kuivattua pientä chiliä*

*Valitse chilien määrä sen mukaan tykkäätkö yleisesti miedommasta vai vähän tulisemmasta. Itse valitsisin tuon isomman määrän.

Kastikkeeseen

3 rkl kookosöljyä/rypsiöljyä paistamiseen
valmistettu currytahna
1/4 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1/4 tl kardemummaa
3 tähtianista
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
5 ryppylimetinlehteä
1 rkl tamarindi-tahnaa
1 rkl fariinisokeria
3/4 dl paahdettuja kookoshiutaleita
n. 300 g tempeä/tofua tai n. 4 dl soijasuikaleita/hernistä (näiden kanssa lisää 2 dl vettä mukaan)
1/2 – 1 tl suolaa maun mukaan

Valmistusohjeet

  1. Valmista currytahna: Kuori ja pilko sipulit. Hienonna chili ja sitruunaruohot. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi (tai tee autenttisesti morttelissa).
  2. Paahda kookoshiutaleet kuivalla kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Siirrä sivuun.
  3. Lisää pannulle öljy ja currytahna. Kuullota matalalla lämmöllä n. 5 minuuttia.
  4. Lisää joukkoon kaikki loput ainekset – paitsi proteiini.
  5. Anna hautua puolisen tuntia.
  6. Pilko/murustele tempe/tofu, halutessasi paista erillisellä pannulla ja lisää se kastikkeen joukkoon. Jos käytät hernistä/soijasuikaleita, niin lisää ne sekä vesi kastikkeen joukkoon.
  7. Anna kastikkeen hautua vielä kymmenisen minuuttia. Kastikkeesta on tarkoitus tulla paksua.

Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

Jäikö nälkä?

17 kommentit

Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi 26.02.2017 - 09:50

rendang on niin ihanaa <3 ja niin ovat sun muistosikin 🙂

Vastaa
Minna - Ku ite tekee 26.02.2017 - 13:34

Pääsisimpä joskus teille syömään. <3

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.02.2017 - 15:15

Tervetuloa! 🙂

Vastaa
Elina/Chocochili.net 26.02.2017 - 18:55

Olen palavasti rakastunut indonesialaiseen ruokaan. En ole siis koskaan käynyt Indonesiassa, mutta aina Hollannissa käydessäni syön pääasiassa indonesialaisissa ravintoloissa, niitä kun ei meillä täällä Suomessa ole. Indonesia odottelee siellä pitkällä ruokamatkailu to do -listalla. Sitä odotellessa aion kyllä alkaa opettelemaan näiden herkkujen tekemistä kotona. Ihana resepti!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.02.2017 - 20:26

Kiitos 🙂 Hollanti onkin loistava paikka tutustua indonesialaiseen ruokaan! Ja hmm, täytynee sanoa, että pääasiassa sieltä varmasti saa laadukkaampaa ruokaa ;). Indonesiassa ruoka kun yleensä noin on pelkkää riisiä, mutta juhlapöydissä toki ruoat on ihan omaa luokkaansa!

Vastaa
Heidi K. 26.02.2017 - 18:57

Hei, mä tulen kanssa Minnan kanssa ;-D Hyvä idea, heheh! 😉

-Heidi

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.02.2017 - 20:24

tervetuloa myös! :))

Vastaa
Sari Atula 28.02.2017 - 12:39

Minun ei tarvitse tulla mihinkään kun käyt meillä ihan riittävän usein kokkaamassa 🙂 Onni on omistaa oma kotikokki 🙂 Tästä tuli oikein hyvää, isä söi yksin puolet ruuasta. Epäilin alussa että sipulin muussaaminen tekee sen kitkeräksi, mutta ilmeisesti hidas paistaminen sen jälkeen auttoi. Oli myös yllättävän helppo resepti maustamattomaan nyhtökauraan sovellettuna.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 28.02.2017 - 18:28

haha 😀 Jes, kiitos, hienoa kuulla! 🙂

Vastaa
Mari 4.03.2017 - 13:12

Taas maistuisi 🙂

Vastaa
Jenni liemessä 5.03.2017 - 19:56

Saisit viedä mun tempeh-neitsyyden tällä 🙂 Kiva kuulla tarinoita Indonesiasta, näitä lisää!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 5.03.2017 - 20:20

Haha, pitääkin joku kerta yllättää sut 😉 Mulla taitaa vaan loppuu hyvät indonesialaiset ruoat ennen tarinoita 😀

Vastaa
Katri 19.11.2019 - 19:12

Rendag ihan uusi tuttavuus, mutta tulipas tästä todella hyvää! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.11.2019 - 08:30

Voi kiitos Katri! 🙂 Hauskaa, kun löysit tämän reseptin 🙂

Vastaa
Tii 8.01.2025 - 14:44

Juuri jotain tällaista kaipaan tänään! Osaako joku kertoa mistä ja miltä osastolta löydän tempeä? Itsekin tykkäsin siitä Indonesiassa, mutta lähiprismasta en ole sitä onnistunut löytämään. Kiitos avusta jo etukäteen!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.01.2025 - 09:56

Tempeä löytyy tofun vierestä kaupasta (jos löytyy). Valitettavasti tempeä löytyy nykyään tosi huonosti kaupoista :/. Itse olen löytänyt nyt vain cittarista Yipin merkkistä teriyaki-maustettua tempeä, ja tehnyt sillä sitten tätä reseptiä 🙂

Vastaa
Anita 25.10.2025 - 23:59

Ihan hieno juttu mutta, mutta…
Liian paljon aineksia joita hankala saada: Sitruunaruoho, kookosöljy, Kookos maito jne

Siis aina sama juttu teidän reseptien tekijöiden kanssa.
Jos haluatte OIKEASTI että ihmiset tekisivät noita pitää miettiä mitä tavis ihmisten kaapeissa tavallisimmin on.
Kun ostaa noita erikoistuotteita kalliilla rahalla ja sitten inhoaakin koko sotkua niin ompa palanut rahaa rutkasti roskiin – että se siitä ruokahävikistä

.

Vastaa

Jätä kommentti