Koti RetkiruokaMarjaisat taatelipatukat

Marjaisat taatelipatukat

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Taatelipatukat

Taatelipohjaiset, erittäin hyvin koossa pysyvät patukat, joiden makua voi muokata haluamallaan tavalla. Lapsien lisäksi maistuu erittäin hyvillä aikuisille välipalapatukoina ja myös retkieväänä!

Nimesin nämä ensin taaperon taatelipatukoiksi, sillä jos taaperomme saisi päättää, hän eläisi lapsille tarkoitetuilla välipalapatukoilla. Kun sellaiset maksavat kuitenkin n. euron per kappale, ja niitä tosiaan kuluu, niin tuli motivaatio kokeilla tehdä itse.

Onnistuinkin mielestäni todella hyvin tekemään taatelipohjaisia patukoita, jotka myös oikeasti pysyvät kasassa ja kestävät höykytyksessäkin rikkoutumatta eli sopivat oikeasti retkille.

Taatelipatukat

Taatelipatukat

Taaperomme on kuitenkin erittäin tarkka, ja hieman epäluuloinen, ruokien suhteen. Vaikka omasta mielestäni nämä näyttivät juurikin niiltä hänen rakastamiltaan patukoilta, maistuvat suunnilleen samalta ja käärin vielä samoihin kääreisiinkin, niin taaperomme silti tunnisti, etteivät nämä ole niitä hänen patukoitaan. Vetäessäni tällaisen Green Planet Astronautin kääreestä, hän vain tokaisee: ”äiti patu” eli äidin patukka, ja ojentaa sen minulle jääden kyselemään oman patukkansa perään :D.

Taatelipatukat

Olen varma, että nämä maistuisivat hänelle, kunhan hän uskaltaisi ensikertaa maistaa. 

No, jos ei hän syö, niin ainakin itselleni maistuu!


Marjaisat taatelipatukat – resepti

Taatelipatukat

n. 16 kpl

Peruspohjaan tarvitset vain taateleita ja kaurahiutaleita. Marjajauheet ovat maustamassa, ja voisit vaihtaa ne myös muihin marjajauheisiin tai jättää pois. Voit lisätä myös muita makuaineita, tai esim pähkinärouhetta joukkoon.

Tarvitset

400 g pehmeitä taateleita
2 dl kaurahiutaleita
1,5 rkl puolukkajauhetta
1 rkl mustikkajauhetta

Valmistus

  1. Soseuta ensin taatelit, esim. minisilppurissa. Jos taatelit ovat liian kuivia, liota niitä kuumassa vedessä ensin.
  2. Soseuta sitten taateleiden joukkoon kaurahiutaleet.
  3. Sekoita mukaan marjajauheet tai muut haluamasi makuaineet.
  4. Jos massa on liian kuivaa, lisää pieni määrä öljyä tai pähkinävoita.
  5. Taputtele leivinpaperin päälle levyksi ja leikkaa patukoiksi.
  6. Anna kuivahtaa huoneenlämmössä noin vuorokausi, jolloin ne pysyvät vielä varmemmin kasassa, eivätkä ole liian tahmeita.
  7. Säilytä ilmatiiviisti sen jälkeen. Säilyvät huoneenlämmössä useamman viikon.

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Tiinatuulia 14.03.2026 - 15:14

Heippa, pakko tulla kommentoimaan kiva sovellus tähän, jos jaksaa hiukan näperrellä:

tein tästä aamulla tyrniversion, josta otin pellille kevitetystä massasta pienellä veteen kastetulla piparkakkumuotilla sydämiä pyöritellen valmiit sydänpalat vielä kertaalleen marjajauheessa – tuli niin suloinen purkillinen pikkuväelle sopivia herkkupaloja huomiseen kuopuksen kastejuhlaan. 🙂

Kiitos inspiraatiosta Saara! <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.03.2026 - 13:12

Oii, ihana idea! Oon just vielä vähän ideaköyhä tällaisissa esteettisissä lapsitarjoiluissa, ja kaipaan itse juuri tällaisia vinkkejä =). Kiinnostaa varmaan pikkuväkeä heti, kun ovat jonkun kivan mallisia 🙂

Vastaa

Jätä kommentti