Mun on tehnyt mieli jotain kesäkurpitsaista ja nimenomaan kesäkurpitsalasagne-henkistä ruokaa. Kun eräs seuraaja sitten kysyi pari päivää sitten, että sattuisko mulla olemaan hyvää kesäkurpitsalasagne-/moussakehenkistä reseptiä, niin siitä sainkin hyvän kimmokkeen lähteä saman tien valmistamaan tällaista.

Kesäkurpitsalasagnella voidaan tarkoittaa joko ihan pastalasagnea, jossa on kesäkurpitsaa tai sitten ”lasagnea”, jossa pastalevyt on korvattu kesäkurpitsalla. Lähdin ensiksi valmistamaan tätä jälkimmäistä versiota. Kokoamisvaiheessa iskikin sitten ajatus, että kun nyt on kerran kaikki esivalmistelut tehty (eikä lasagne ole mikään nopein ruoka), niin laitanpa nyt kuitenkin muutaman lasagnelevynkin joukkoon, koska näin täysin mitättömällä vaivalla saadaan vielä täyttävämpi ja ruokaisampi ruoka, ja yhdestä vuoasta riittää näin pidempään.

![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Tofuricotta on tahnamaista, eikä sitä tarvitsekaan saada täysin sileäksi levitettyä (kuva alavasemmalla). Se kyllä leviää uunin kuumuudessa
Tämän voi kuitenkin yhtä hyvin tehdä ilman pastalevyjä, jolloin kannattaa lisätä vielä yksi kesäkurpitsa lisää. Kesäkurpitsoiden esipaahtaminen on tässä olennainen osa, sillä näin niihin saadaan enemmän makua, mielestäni kivempi, kiinteämpi, rakenne kuin vain kastikkeen seassa muhiessa, eikä niistä enää lasagnevuoassa uunissa muhiessa poistu nestettä, jolloin lopputulos on lusikoitavampi eikä niin nestemäinen. Esipaahtamisen aikana ehdit kuitenkin hyvin tehdä muut valmistelut, eli se ei sinänsä vie yhtään enempää aikaa.

Tofu”ricotta” toimii kesäkurpitsalasagnessa valkokastikkeena ja myös ns. juustoisena makuna. Vuokaan levitettäessä se on vielä paksua tahnaa, mutta uunissa siitä tulee täydellisen mehevää ja kaiken yhteen sitovaa. Lopputuloksessa on itse asiassa juurikin enemmän sitä moussakamaisuutta kuin lasagnemaisuutta. Mitenköhän tämän selittäisi.. Moussakassa on mielestäni vielä messevämpi, mehevämpi yhtenäinen kokonaisuus kuin lasagnessa on selkeämmin eri kerrokset.
Kesäkurpitsalasagne – resepti (lasagnelevyillä tai ilman)

20×30 cm uunivuoallinen. n. 6 annosta
Tarvitset
2 isoa kesäkurpitsaa (yhteensä n. 1 kg) – jos valmistat ilman lasagnelevyjä, niin käytä yhteensä 1,5 kg kesäkurpitsaa (n. 3 isoa kpl)
(n. 8 lasagnelevyä)
Tomaattikastike
1 sipuli
2 lehtisellerinvartta (voi jättää poiskin)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliivöljyä
8 dl tomaattimurskaa
1 dl härkäpapurouhetta/soijarouhetta/1 tetra kypsiä linssejä*
1 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
*Jos käytät linssejä, niin keitä kastiketta kasaan. Rouheet sitovat nestettä itseensä.
Tofuricotta
300 g maustamatonta tofua
1 pkt vegetuorejuustoa (käytin Auran valkosipulilla maustettua – löytyy tosi hyvin kauppojen valikoimasta)
1 valkosipulinkynsi
muutama basilikanlehti
n. 1/3 dl mintunlehtiä (tiivisti mitattuna)
2 rkl sitruunanmehua
3/4 dl ravintohiivahiutaleita (tai vegeparmesania)
ripaus suolaa
mustapippuria
*Yrtit voit korvata myös toinen toisellaan, eli jos et halua käyttää molempia, niin valitse toinen ja lisää sitä reilummin
Päälliset
(vegeparmesanraastetta, ei täysin välttämätön)
basilikan-/mintulehtiä
Valmistus
- Siivuta kesäkurpitsa pitkittäisiksi siivuiksi – mieluiten veitsellä, koska juustohöylällä tulee turhan ohuita siivuja paahtamista ajatellen. Sen verran ohuiksi siivuiksi kuin saat veitsellä tehtyä. Levitä kesäkurpitsasiivut 1-2:lle pellille. Jos kahdelle pellille, niin käytä mahdollisuuksien mukaan kiertoilmaauunissa. Paahda kesäkurpitsoja 200 asteessa 20 min (tarkkaile jo 20 min kohdalla, jos oma uunisi onkin tehokkaampi tai siivut ohuempia), ja sen jälkeen vielä 10 min grillivastuksen alla. Tarvittaessa siirrä vielä alempana ollut pelti ylätasolle hetkeksi, että nekin saavat väriä.
- Kun kesäkurpitsat paahtuvat, valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipuli, lehtiselleri ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja lehtiselleriä öljyssä, kunnes ne pehmenevät ja vähän ruskistuvat. Lisää loput ainekset kattilaan ja jätä miedolle lämmölle hautumaan n. 15 minuutiksi.
- Valmista tofuricotta surauttamalla sen ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi. Jos tahna olisi liian paksua sekoittavaksi, niin lisää loraus oliiviöljyä joukkoon.
- Kokoa lasagne: Levitä pohjalle n. 1/3 tomaattikastikkeesta, sen päälle 1/3 kesäkurpitsasiivuista ja lusikoi niiden päälle 1/3 tofuricotasta. Jos käytät lasagnelevyjä, niin lisää tähän väliin puolet niistä. Sen jälkeen toista: tomaattikastike, kesäkurpitsat ja tofuricotta. Tähän väliin halutessasi uusi lasagnelevykerros. Sen jälkeen jälleen tomaattikastike, kesäkurpitsat ja tofuricotta. Lopuksi halutessasi voit ripotella vielä vegeparmesania päälle.
- Paista lasagnea 200 asteisessa uunissa 25 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea.
- Koristele yrteillä. Nauti lämpimänä.






10 kommentit
Hei. Haluan jakaa ihanan kesäkurpitsareseptin 🙂
2 keskurpitsaa höylätään juustohöylällä ohuiksi siivuiksi ja paistetaan pannulla voissa tai öljyssä. Mausteeksi suolaa.
Tomaatti-basilikatahna
2 tomaattia
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen
1 valkosipulinkynsi
1 ruukku basilikaa
suolaa, mustapippuria ja chiliä (suositus Pirkka chilirouheelle)
Ainekset pilkotaan ja surautetaan tahnaksi.
Annostellaan paistetun kesäkurpitsan päälle tomaattitahnaa ja pallo burrataa, nam.
oi kiitos! kuulostaa aivan ihanalta, ja tuo tahna =)
Uusi luottoresepti, arkeen ja juhlaan. Kahdesti jo tehnyt ja nauttinut.
Kiitos paljon! Tosi kiva kuulla 🙂
Testattu ja hyvää oli! Kannatti paahtaa kesäkurpitsat ja tuo tofuricotta oli tosi nerokas!
Kiitos paljon! 🙂
No nyt tuli hyvää! Kiitos reseptistä!
Kiitos paljon! =)
Aivan taivaallinen lasagne! Erityisesti tofuricotta oli uusi tuttavuus ja mielettömän herkullista. Sitä tulen varmasti tekemään muulloinkin kuin tätä lasagnea varten. Kiitos ihanasta reseptistä, joka jää luottokäyttöön!
Kiitos kovasti! Tosi kiva, että tykkäsit noin paljon. Toi tofuricotta on mulla käytössä kaikissa mahdollisissa lasagneissa nykyään ja sopii se piirakkaankin 🙂