Koti NaposteluunDijon-paahdetut pähkinät

Dijon-paahdetut pähkinät

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Dijon paahdetut pähkinät

 

 

Dijon-paahdetut pähkinät ovat ihania suolaisia naposteltavia vaikka retkelle tai illanistujaisiin!

Dijon-sinappi oli isoin raskausajan ruokahimoni ja valmistinkin näitä juuri raskauden aikana dijon-himoissani (vuosi sitten). Dijonia piti silloin saada parin-kolmen viikon ajan ihan jatkuvasti ja kaiken kanssa. Silloin tuli blogiinkin lisättyä ainakin dijon-perunamuusi. Lusikoin dijonia dipinomaisesti vaikka ja mihin suolaiseen annokseen ja sekoittelin yhteen sun toiseen kastikkeeseen. Yön unettomina tunteina himoitsin ja kehittelin erilaisia dijon-kastikereseptejä.

Dijon paahdetut pähkinät

Dijon-himo, alkoi siitä, kun ystävämme Eero alkoi puhua dijon-rakkaudestaan. Hän suositteli kokeilemaan dippaamaan juustopalasta oikein kunnolla syvälle dijon-purkkiin, niin että juustopalaan tarttuu reilusti dijonia. Laittamaan dijonia valuvan juustopalan sitten kerralla suuhun. Lopputuloksena on wasabimainen poltteleva köhinä, joka tuntuu nenän limakalvoilla saakka. Osa nauttii tästä, osa ei. Seuraavaksi ystävämme Mikko keksi yhdistää dijonin, viikunahillon ja juuston. Ja tästä seuraavaksi itse tein joulun aikaan pipareita, joiden päälle tuli dijonia, viikunahilloa ja mö-vuohenjuustoa. 

Yksi ilta Markus rupesi yllättäen miettimään ääneen, että voisiko tehdä vähän kuin wasabi-pähkinöitä, mutta dijonilla? 

Innostuin niin, että syvälle sohvalle raskausväsymyksen kourissa kaivautunut hahmoni ponkaisi pystyasentoon! No mutta ihan valtavan hyvä idea! Kokeilen heti huomenna!

Ja tuumasta toimeen. Kokeilin kohta eri versiota. Ensin perinteisemmällä tyylillä paahdettuja pähkinöitä, jotka kuorrutetaan dijon-vaahterasiirapilla. Sen jälkeen rohkeamman version, jonka tarkoitus oli tuottaa sellaisia kuorrutettuja pähkinöitä kuin wasabipähkinätkin ovat, käyttäen hyödyksi vaahdotettua aquafabaa. Tässä versiossa numero kaksi dijon ei maistunut ihan tarpeeksi ja lopulta tykkäsin muutenkin enemmän perinteisistä paahdetuista, kuorrutetuista pähkinöistä. Päädyin siis kuitenkin versioon yksi. Helpompiakin ne ovat.

Pakkasin näitä myös pieneen purkkiin ja vein yllätyslahjaksi dijon-rakkauden alkuunpanijalle, Eerolle.


Dijon-paahdetut pähkinät – resepti

Dijon paahdetut pähkinät

Tarvitset

n. 3 dl (150 g) erilaisia pähkinöitä
3 rkl dijon-sinappia
1,5 rkl vaahterasiirappia

Valmistus

  • Rouhi pähkinöitä hieman pienemmiksi.
  • Sekoita dijon ja vaahterasiirappi keskenään ja sekoita sitten pähkinöiden joukkoon. Dijonin maku laimenee uunissa, joten älä pelästy kastikkeen tymäkkyyttä.
  • Paahda pähkinöitä 160 asteisessa kiertoilmauunissa tai 170 asteisessa tasalämpöuunissa keskitasolla n. 15 minuuttia. Tarkkaile kuitenkin jo 10 minuutin kohdalla. Pähkinät ovat valmiita, kun ne ovat saaneet tummanruskean paahtuneen värin.
  • Jätä hetkeksi jäähtymään, jolloin uunissa vähän pehmenneet pähkinät rapeutuvat.
  • Säilyvät hyvin pitkään huoneenlämmössä sellaisenaan säilytettynä.

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti