Koti Brunssille (makeaa)Appelsiini-timjamikakku (V)
Appelsiini-timjamikakku

Söin loppukesän Skotlannin matkalla Ulko-Hebrideillä taivaallisen mehukasta appelsiini-timjamikakkua ja merkkasin saman tien ylös, että sellaista on yritettävä tehdä itsekin ja tässä sitä nyt ollaan. Pala kakkua ja iltapäiväkahvit ystävän kanssa – siitä on arjen pikku onnellisuuden hetket tehty.

Appelsiini-timjamikakku

Muutto Punavuoresta Pikku-Huopalahteen tuntui aluksi kovalta palalta. Sitä kun oli niin kiintynyt ympäristöön, jossa ehti kahdeksan vuotta asua. Keskustassahan kaikki on lähellä ja liikkuminen niin helppoa. Yllättäen kävi kuitenkin niin, ettei täällä rauhallisessa ja luonnon läheisessä ympäristössä ole lainkaan kaivannut enää ydinkeskustaan. Ystäviäkin on tullut tavattua jopa enemmän muuton jälkeen. Ymmärsimme, että perhe ja ystäväthän asuvat lähes kaikki tässä kivenheiton päässä.

appelsiini-timjamikakku

Niin myös Brunssikirja kanssakirjoittajani Jenni, josta on kaikkien yhdessä vietettyjen lukemattomien tuntien jälkeen muodostunut läheinen ystävä. Kipaisin Jennin luo lounaalle (valmisti meille ihan älyhyvää sitruuna-kaprispastaa) juuri sinä päivänä, kun Helsinki sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa satumaisen lumipeitteen. Kiikutin mukanani aamulla nopeasti leipomani kahvikakun, jota nautimme kahvikupposten äärellä yhtäkkistä valkeutta ja kirkkautta ihaillen. Niin voimauttavaa.

Appelsiini-timjamikakku

Appelsiini-timjamikakku

Taikinaan tulee runsaasti mantelijauhoa, mikä takaa kakun mehukkuuden. Maustoin kakkua vielä Lähi-idässä käytetyllä appelsiininkukkavedellä, mutta tätä ei ehkä varta vasten kannata lähteä metsästämään. Sillä toki saa ihania makuja leivonnaisiin, mutta tässä voit korvata sen vaikka ruusuvedellä tai turvallisesti sitruunamehulla. Leivoin sen leipävuokaan, mutta yhtälailla voisi käyttää pientä kuivakakkuvuokaa tai irtopohjavuokaa.


Appelsiini-timjamikakku – resepti

Appelsiini-timjamikakku

1 pieni leipävuoallinen tai n. 15 cm kakkuvuoallinen. Tuplaa ainekset, jos haluat kuivakakkuvuoallisen (paistoaika  50-60min)

Tarvitset

1½ appelsiinin kuoriraaste
1 sitruunan kuoriraaste
1 dl (85 g) sokeria
1 dl (70 g) fariinisokeria – tai muuta ruskeaa sokeria
1 dl (80 g) rypsiöljyä
1,2 dl appelsiinin mehua (1 1/2 appelsiinia)
1 dl kasvimaitoa
1 dl maustamatonta soijajogurttia (tai 2 kananmunaa)
2 dl (100 g) mantelijauhoja/-jauhetta
3 dl (200 g) vehnäjauhoja tai 3 dl (180 g) vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
3 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
ripaus suolaa
(2 rkl appelsiininkukkavettä (tai saman verran ruusuvettä tai sitruunamehua)) – ei pakollinen

Kuorrute

joko pelkkää tomusokeria ja appelsiinin siivuja

TAI

tee tomusokeri-appelsiinimehukuorrute:
2,5 dl tomusokeria
1/4 dl appelsiininmehua

Valmistusohjeet

  1. Hiero appelsiinin ja sitruunan kuoriraaste sokerien joukkoon. Sekoita joukkoon öljy, appelsiininmehu, maito ja soijajogurtti.
  2. Sekoita joukkoon loput ainekset puulastalla sekaisin yllä olevassa järjestyksessä. Älä vaivaa, vaan sekoita sen verran, että ainekset menevät sekaisin.
  3. Kaada leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun leipävuokaan.
  4. Paista 180 asteisen uunin keskitasossa 45-50 minuuttia.
  5. Anna hetki jäähtyä. Koristele tomusokerilla ja appelsiinisiivuilla TAI tomusokeri-appelsiininmehukuorrutteella (sekoita tomusokeri ja appelsiininmehu keskenään ja levitä kuorrute kakun päälle ja anna valua reunojen yli)

Appelsiini-timjamikakku

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Leena/Mansikkaheinä 20.01.2019 - 18:52

Oi että näyttää tää sun leipoma kakku niin herkulliselle, taas! Talvinen luonto antaa lisäksi kauniin kehyksen lämmöllä ystävälle leivotulle herkulle. Kiitos Saara reseptistä ja pirteää talviviikkoa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.01.2019 - 21:16

Kiitos Leena. Ajattelinkin juuri hetkiä sinua ja blogiasi :). Kiitos paljon näistä sanoista! Samoin sinulle :).

Vastaa
Elina 25.01.2019 - 20:37

Hei! Puhutaanko reseptissä sitruunan raasteesta vai sitruunan kuoriraasteesta? Oletan nyt että kuori koska olen jo leipomassa enkä tiedä miten raastaa sitruunaa ilman kauheaa sotkua, mutta jäi mietityttämään koska olen hiukan heikompi leipoja hehe.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 29.01.2019 - 14:30

Heh hups, kyllä todellakin kuoriraaste :D.

Vastaa

Jätä kommentti