Koti PiirakatVegaaninen suppilovahveropiirakka

Vegaaninen suppilovahveropiirakka

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Vegaaninen suppilovahveropiirakka

Jokainen tarvitsee maukkaan sienipiirakan luottoreseptin!

Sellaisia löytyy blogistani jo kananmunallisena versiona (suppilovahveropiirakka) ja vegaanisena kantarellipiirakkana. Mutta lisätäänpä nyt vielä yksi mukaan!

Vegaaninen suppilovahveropiirakka

Teki mieli vielä astetta umamisempaa piirakkaa kuin tuo kantarellipiirakka, joka sekin on kyllä ihan täynnä sienen makua. Ajatuksenani oli lisätä tuohon kantarellipiirakkaan ehkä soijakastiketta ja misoa, mutta kaverini polttareissa tulikin vastaan aivan todella maukas ja umaminen suppilovahveropiirakka, jota polttarisankarin äiti oli valmistanut. Hän oli käyttänyt Lähiömutsin blogista löytyvää sienipiirakan ohjetta. Tuossa oli nimenomaan lisätty soijakastiketta, mutta myös tomaattia tai tomaattipyrettä, joka olikin todella nerokas lisä antamaan syvyyttä ja umamia. Kiitos siis Hannelle tuosta lisäysideasta! 

Uunista tuli täydellisesti syksyyn sopiva suppilovahveropiirakka! Valmistin sen samalla gluteenittomana kylään tulevaa vierastamme ajatellen (joka sitten sairastuikin viime hetkellä). Käytin tähän gluteenittoman murotaikinapohjan reseptiä ja siitä löytyvää DIY-jauhoseosta.


Vegaaninen suppilovahveropiirakka – resepti


Vegaaninen suppilovahveropiirakka

Reseptiä voi tietysti soveltaa myös muille sienille.

n. 8 palaa – 24 cm vuoallinen.

Pellillinen: 2,5 kertaista ainekset.

Gluteeniton: Käytä gluteenittoman murotaikinapohjan reseptiä. Käytin tähän reseptiin tummaa gluteenitonta jauhoseosta. Tarkista kasvimaitotuotteiden gluteenittomuus. 

Pohja

100 g vegaanista voita/margariinia
1½ dl ohrajauhoja (tai käytä täysjyvävehnä-/ruisjauhoja – tai ihan tavan vehnää)
1½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kasvimaitoa

Täyte

1 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
reilu 1 litra tuoreita suppilovahveroita/4-5 dl paistettuja suppiksia tai n. 20 g kuivattuja
3 dl/300 g kaurafraichea (esim. Pirkka) tai paksua soijagurttia (esim. Alpro Greek Style no sugar)
(250 g maustamatonta tofua)*
2 rkl tomaattipyrettä
2 tl kuivattua timjamia/lipstikkaa/salviaa
1 rkl soijakastiketta
1 dl ravintohiivahiutaleita (tai vegaanista juustoraastetta)**
mustapippuria
(suolaa, jos koet tarvitsevasi lisää)

*Tofu antaa lisää ruokaisuutta ja tekee täytteestä myös runsaamman, mutta onnistuu myös ilman.
**ravintohiivahiutaleilla tulee selvästi enemmän umamia eli herkullista syvyyttä piirakkaan

Valmistus

  1. Valmista pohja: Ota margariini huoneenlämpöön. Vaahdota vähän pehmennyt margariini pehmeäksi. Sekoita loput ainekset joukkoon nuolijalla/lusikalla. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Esipaista pohjaa 180 asteessa 15 minuuttia.
  3. Valmista täyte: Pilko sipulit ja valkosipuli pieneksi. Karamellisoi sipulia reilussa lorauksessa öljyä keskilämmöllä n. 15 min. Puhdista sienet, pilko karkeasti ja lisää ne sekä valkosipuli mukaan pannulle. Anna suppilovahveroiden pehmetä viitisen minuuttia miedolla lämmöllä.
  4. Jos käytät tofua, soseuta tofu fraiche/jogurtin kanssa tasaiseksi esim. sauvasekoittimella.
  5. Lisää kulhoon kaikki loput ainekset ja sekoita keskenään. Sekoita joukkoon paistinpannulta sienet ja sipulit.
  6. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Itse tein siis isomman taikinan kuin reseptissä ja siksi lopuista muotoilin päälle lehtiä.
  7. Paista piirakkaa 180 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä ainakin 30 min ennen tarjoilua, jotta täyte ehtii jähmettyä. Täyte jähmettyy jäähtyessään erittäin hyvin. 
  8. Tarjoa suht lämpimänä. Voit tehdä piirakan myös etukäteen jääkaappiin/pakkaseen ja lämmittää sitten 150 asteisessa uunissa ennen tarjoilua – kunnes lämmintä.

 

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Salla-Maaria 1.10.2025 - 14:44

Näyttää aivan ihanalta! Pysyyköhän gluteeniton pohja kasassa, jos tätä tekee pellillisen? Riittääköhän reseptin tuplaus pellilliseen?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.10.2025 - 06:36

Pitäisi pysyä kasassa myös pellilliseen :). Pellilliseen pitäisi mieluummin 2,5 kertaistaa ainekset tai tulee muuten tosi ohut kerros täytettä.

Vastaa
Riikla 17.10.2025 - 06:50

Hei! Oon kokematon sienten kanssa – miten kuivatut suppikset käsitellään? Suoraan pannulle vaan?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.10.2025 - 11:21

Kuivatut suppikset liotetaan kuumassa vedessä (n. 15 min tai pidempään halutessaan). Näin niistä tulee käyttökelpoisia, ja sellaisenaan esim piirakan täytteeseen listättäviä.

Vastaa

Jätä kommentti