Koti Hyydytetyt kakutPuolukka-kinuskimoussekakku (ihanaa myös jäädykkeenä)

Puolukka-kinuskimoussekakku (ihanaa myös jäädykkeenä)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Puolukka-kinuskimoussekakku.- vegaaninen

Tällä aivan ihanalla, superraikkaalla puolukkamoussekakulla juhlistettiin vauvamme nimiäisiä. Kakusta löytyy alta kinuskinen kerros ja päältä superraikas puolukkakerros. Kinuskinen kerros valmistetaan biscoff-tahnasta, sillä se on helpoin tapa sekä hyydyttää mousse että saada kinuskinen maku. 

Puolukka-kinuskimoussekakku.- vegaaninen

Vierailta sai erityisen paljon kehuja, miten puolukkaiselta voi kakku maistuakaan. Aivan täydellisen ihanaa :). Enempää kuvailuja kakku tuskin tarvitseekaan.

Moussekakkuja/hyydytettyjä kakkuja pitäisi kyllä muistaa tehdä useamminkin. Itse tulee päädyttyä melkein aina johonkin täytekakkuun, mutta moussekakut ovat paitsi paljon nopeampia niin myös koristelultaan helpompia ja yksinkertaisia eli sopii niillekin, jotka jännittävät täytekakkujen koristelua!


Puolukka-kinuskimoussekakku – resepti

Puolukka-kinuskimoussekakku.- vegaaninen

Jäädykeversio: Pakastin yhden ylijääneen kakun ja söimmekin sen jäädykkeenä. Kakku oli kylmänä ja hieman sulaneena jopa vielä herkullisempaa! Puolukan maku korostuu hyvin kylmänä syötynä vielä paremmin. Jos teet varta vasten jäädykkeen niin agarin ja maidon voi jättää tyystin pois.

12 palaa, 22 cm vuoallinen. Voit tehdä isompaankin vuokaan, mutta kakusta tulee matalampi.

Jos haluat isomman kakun, 26 cm vuoallisen (n. 18 palaa), niin 1,5 kertaista ainekset.

Kasvivispeistä käytin tässä Oddlygood Easy Whipping, sillä siitä saa kaikista jämäköintä ja kuohkeinta vaahtoa. Myös Plantin vispi pysyy koossa pitkään vatkaamisen jälkeen. Osa kasvivispeistä vatkautuu jämäkäksi, mutta säilytyksen aikana menettää rakenteen jämäkkyyden.

Tarvitset

150 g biscoff keksejä 
50 g sulatettua margariinia

Kinuskikerros

2,5 dl kasvivispiä*
2 dl biscoff-tahnaa

*säästä noin 1 dl vatkatusta vaahdosta, jos haluat kermavaahtokoristelut

Puolukkakerros

2,5 dl kasvivispiä (suosittelen hankkimaan Oddlygoodin, jotta saat tarpeeksi jämäkkää vaahtoa)
300 g puolukoita
1 dl sokeria
1,5 dl kasvimaitoa
3,5 tl agar agaria (tarkista päiväys)

Koristeluun

kermavaahtoa (säästetty kinuskikerroksesta)
n. 0,5 dl biscoff-tahnaa
puolukoita (sulatettuja pakastepuolukoita)
pari biscoff-keksiä murusteltuna

Valmistus

  1. Murskaa keksit. Sulata margariini niiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Taputtele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
  2. Vatkaa kinuskikerrokseen tuleva kasvivispi jämäkäksi vaahdoksi – ainakin Oddlygood vatkautuu niin jämäkäksi, että kulhon voi kääntää ylösalaisin, eikä vaahto valu sieltä pois. Säästä tästä noin 1 dl vatkattua vaahtoa koristeluja varten, jos haluat.
  3. Sulata biscoff-tahnaa mikrossa hetki, kunnes saat siitä juoksevaa. Valuta sulatettu biscoff vatkatun kasvivispin joukkoon samalla sekoittaen. Sekoita tasaiseksi ja levitä biscoff-vaahto keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään seuraavan kerroksen valmistuksen ajaksi.
  4. Vatkaa puolukkakerrokseen tuleva kasvivispi jämäkäksi vaahdoksi – ainakin Oddlygood vatkautuu niin jämäkäksi, että kulhon voi kääntää ylösalaisin, eikä vaahto valu sieltä pois. 
  5. Murskaa sulaneita puolukoita esim. puunuijalla tai perusurvimella tai haarukalla, niin että puolukoiden rakenne menee rikki. 
  6. Sekoita puolukat ja sokeri vatkatun vaahdon joukkoon.
  7. Sekoita agar agar kylmään kasvimaitoon pienessä kattilassa. Kuumenna maitoa kattilassa samalla koko ajan sekoitellen. Anna seoksen poreilla vähintään 2 minuuttia samalla sekoitellen. Maidosta tulee paksua kiisselimäistä.
  8. Valuta paksuuntunut agar agar-maitoseos puolukkavaahdon joukkoon ohuena nauhana samalla vatkaten. 
  9. Levitä puolukkavaahto kinuskikerroksen päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.
  10. Puolukkakerros jähmettyy muutamassa tunnissa.

Koristelut

  1. Sulata biscoffia mikrossa ja tee sulatetusta biscoffista valumia kakun reunoille. 
  2. Laita säästetty, vatkattu kasvivispi purostinpussiin ja purosta kakun reunoilla pursotuksia.
  3. Lisää kakun keskelle puolukoita ja 1-2 murusteltua biscoff-keksiä.

Pakastus

Kakku kestää hyvin pakastamisen eli sen voi vaikka tehdä etukäteenkin pakkaseen (ilman koristeluja). Halutessaan siitä saa myös jäädykkeen tällä tapaa, eli jättää sitten sulattamatta täysin :).

Jäikö nälkä?

18 kommentit

Hanna Olli 16.11.2024 - 11:59

Erittäin hyvä maku, mutta puolukkakerros lässähti täysin vaikka oli ollut koko yön jääkaapissa. Otin vielä koko puolukkaseoksen kulhoon ja lisäsin tupla-annoksen agar agaria, annoin hyytyä pari tuntia mutta vieläkään ei onnistunut.
Soseutin puolukat, olisiko tällä vaikutusta?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.11.2024 - 16:42

Onpa harmi, ja vaikka käytit agaria tuplana! Olen tehnyt näitä kakkuja kolme kappaletta (kahdella eri kerralla) ja kaikki pysyivät kasassa. Mitä kermavaahtoa käytit?
Soseutuksella voi olla vähän vaikutusta, mutta eniten vaikutusta voi olla käytetyllä kermalla.. Ellet sitten käyttänyt Oddlygoodin ja vatkasithan sen aivan kovaksi vaahdoksi? Agar agar reseptit on joskus vaan tosi jänniä, että kakku ei meinaa hyytyä sitten millään. Olihan agarissa päivämäärä kunnossa?

Vastaa
Heta 25.11.2024 - 13:47

Vaikuttaa tosi hyvältä:) luuletko että kestäisi pakastuksen niin voisi tehdä jo hyvissä ajoin ennen juhlia. Silloin varmaankin ilman koristeluja.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.11.2024 - 15:09

Joo toimii! 🙂 Itse pakastin yhden joulua varten. Halutessaan siitähän tulisi samalla myös jäädykekakku, jos ei sulata täysin :). Mutta koristelut tosiaan vasta myöhemmin mieluummin.

Vastaa
H 1.12.2024 - 12:29

Mitä tuon biscoffin tilalla voisi käyttää? Jotain Maidoton gluteenitonta ja pähkinätöntä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.12.2024 - 12:13

Reseptiä kirjoittaessani pohdin ihan samaa. Aikaisemmin kaupassa myytiin valmiina Nature’s Charm vegaanista suolakinuskia, joka olisi erinomainen tilalle. Nyt oikein mitään valmista ei ole, vaan pitäisi oikeastaan itse keittää vegaaninen paksu kinuski. Varmin maidoton, gluteenitonja pähkinätön tulee keittämällä kondensoitua kookosmaitopurkkia pari tuntia kattilassa, jolloin siitä tulee jämäkkää kinuskia. Vegaanisen kinuskin voi tietysti valmistaa myös vegekermasta ja sokerista (2 dl ja 2 dl) ja vatkaa kuohkeaksi hetken jäähdyttyään, jolloin siitä tulee jämäkämpää, joka hyydyttäisi kakun.

Vastaa
Noora 9.12.2024 - 14:08

Onnistuukohan tämä myös ihan tavallisesta kuohu- tai vispikermasta? 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.12.2024 - 12:27

Onnistuu, mutta mieluummin kuohukerma, koska siitä tulee jämäkämpää 🙂

Vastaa
Sari 25.12.2024 - 13:12

Iso kiitos tästä ohjeesta. ❤️ Yksi parhaista kakuista, mitä oon koskaan tehnyt/syönyt. Ja myös puolukkavaahto hyytyi hyvin. Teen varmasti toisenkin kerran. Ja tästä tulee helposti myös kaunis.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.01.2025 - 09:39

Kiitos! 🙂

Vastaa
Satu 17.01.2025 - 19:39

Kuvassa näyttää, että puolukkakerros on paljon biscoff-kerrosta paksumpi, vaikka kumpaankin tulee sama määrä kauravispiä. Kokeilin tehdä pelkän puolukkakerroksen ja jo sillä 22cm vuoka tuli lähes täyteen. Tuleeko biscoff-kerroksesta todella selkeästi litteämpi samalla kauravispimäärällä?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.01.2025 - 10:02

Biscoff-kerros on selvästi litteämpi :). Biscoffin kun lisää kermavaahtoon, niin se vaahto menee kasaan jonkin verran.

Vastaa
Moona 13.09.2025 - 19:51

Onnistuukohan tämä pakastetuista puolukoista?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.09.2025 - 21:59

Olen tehnyt myös pakastetuista, onnistuu niistäkin 🙂

Vastaa
Paula 20.09.2025 - 07:40

Moi! Jos tarjoaa jäädykkeenä, niin kuinkahan kauan ennen tarjoilua kakku on syytä nostaa pois pakkasesta? 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.09.2025 - 22:45

Ota pakkasesta pois n. 40 min ennen tarjoilua 🙂

Vastaa
Tuuli 9.01.2026 - 14:11

Nam, teen tätä tällä viikolla jo toisiin juhliin! Ekoissa juhlissa kaikki yli 20 vierasta kehuivat vuolaasti (sivuhuomiona, että kukaan meistä ei ole vegaani). Tämä on myös helppo tehdä. Kiitos mahtavasta reseptistä, tästä tulee varmasti oma luottoleipomus :)!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.01.2026 - 07:18

Oi ihan mahtava kuulla, että pääsee jo toisen kerran juhliin! 🙂

Vastaa

Jätä kommentti