Ai että, on taas syksyisten salaattien aika! Eli salaatteja, joissa on paahteisuutta, itämaisia makuja ja unohdetaan varsinaiset salaatinlehdet ja käytetään niiden sijalla lehtikaalta.

Tähän lehtikaalisalaattiin paahdoin kukkakaalia ja porkkanaa mausteiden kanssa uunissa. Lopussa niiden joukkoon lisätään vielä savupaprikassa pyöritellyt kikherneet. Pähkinät taas paahdetaan pannulla tuoksuvan paahteisiksi ja lopuksi salaatin joukkoon sekoitetaan makeudeksi vähän rusinoita ja kaiken sitoo tahinikastike.
Lehtikaalisalaatit on siitä ihania, että ne eivät vety ja nahistu jääkapissa säilytyksen aikana. Vihersalaatithan ovat vähän sellaisia, että ne olisi hyvä syödä saman tien, sillä ne eivät säilytyksestä parane. Lehtikaalisalaatit jopa mehevöityvät seuraavaan päivään.
Paahdettu kukkakaali-kikherne-lehtikaalisalaatti tahinikastikkeella – resepti

3-4 annosta
Tarvitset
1 kukkakaali
3 porkkanaa
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
2 tl korianterinsiemeniä
1 rkl juustokuminansiemeniä (tai 2 tl jauhettua)
0,5 tl kurkumaa
1 tetra kikherneitä
2 tl savupaprikajauhetta
1 dl pähkinöitä (hassel- ja cashew – tai mitä haluat)
1 dl rusinoita
100 g lehtikaalinlehtiä
2 rkl sitruunamehua/ 1 rkl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
Tahinikastike
0,75 dl vaaleaa, juoksevaa tahinia*
0,5 dl vettä
0,5 sitruunan mehu
suolaa
*Tumma tahini on tönkömpää ja sitä tarvitaan vähemmän – n. 0,5 dl.
Valmistus
- Paloittele kukkakaali ja porkkanat. Levitä uunipellille. Lorauta päälle oliiviöljyä ja sekoita joukkoon suolaa, mustapippuria, korianterinsiemeniä, juustokuminansiemeniä ja kurkuma. Paahda 220 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.
- Lisää uunipellille kikherneet ja sekoita niiden sekaan savupaprika. Jatka paahtamista vielä n. 10 minuuttia.
- Rouhi pähkinöitä vähän pienemmäksi. Paahda niitä kuivalla, kummalla pannulla, kunnes ne saavat kullanruskeaa väriä.
- Revi lehtikaali suikaleiksi salaattikulhoon. Lisää päälle hieman oliiviöljyä, suolaa ja sitruunamehua/omenaviinietikkaa. Hiero puhtain käsin lehtikaalisuikaleita. Hapon ja suolan ansiosta lehtikaalin rakenne muuttuu pehmeämmäksi.
- Sekoita tahini ja vesi keskenään. Lisää lopuksi sitruunamehu joukkoon. Jos tahinisi on rakenteeltaan tönkköä/paksua, niin sekoita sitruunamehu salaatin joukkoon erikseen, koska se tekee tahinista entistä paksumpaa.
- Lisää lehtikaalin joukkoon paahdetut kukkakaalit, porkkanat, kikherneet ja pähkinät sekä rusinat. Sekoita lopuksi tahinikastike joukkoon.

11 kommentit
Hei!
Tuleeko omenaviinietikka siis lehtikaaliin? Ohjeessa lukee sitruunamehu.
Hyvä huomio, mitäköhän ajattelin :D. Molemmat käyvät, mutta ennemmin sitruuna. Korjasin tämän yhtenäiseksi.
Hei!
Kysyn vielä, mitä tahinia käytit? Minulla oli Eridanous whole grain -tahinia, jota myydään Lidlissä ja kastikkeesta tuli aivan tönkköä tahnaa. Pitäisikö sen kuitenkin olla juoksevampaa?
Tahineissa on tosiaan paljon eroa. Osa on tosi tönkköä, jolloin sitä tarvitaan vähemmän. Tahinit myös maistuvat tosi erilaisilta. Mulla on ollut Filos Macedonian tahinia, KoRo:n vaaleaa tahinia tai Babasin tahinia – kaikki nämä ovat vaaleita ja juoksevia 🙂
Ostanpa jotain juoksevampaa seuraavaksi. Salaatti oli hyvää. Lehtikaalikin maistui näin laitettuna. Kiitos
Tulipa hyvää! Tein paahdot air fryerissä ja rusinat vaihdoin kuivattuihin karpaloihin.
Muutama huomio reseptiin liittyen: Missä vaiheessa omenaviinietikka lisätään? Huomasin myös, että tahini paksuuntui liki kiinteäksi, kun siihen lisäsi sitruunamehun, joka hankaloitti kastikkeen sekoittamista salaatin sekaan.
Kiitos! Hyvä huomio tuosta etikasta – tarkoitus oli kirjoittaa etikka/sitruuna, mutta jäänyt epähuomiossa laittamatta yhteneväiseksi, mutta nyt se on korjattu :). Oliko tahini jo valmiiksi melko tönkköä? Silloin sitruunamehu tekee siitä entistä tönkömpää. Ainakaan mulla ei oo tommosen tosi juoksevan tahinin kanssa ollut mitään ongelmaa :). Laitoin tästäkin huomion vielä reseptiin.
Tahinissa on korkea proteiinipitoisuus ja siksi se reagoi happamaan niin että kiinteytyy. Mutta asia korjaantuu ihan vaan lisäämällä vettä ja sekoittamalla rivakasti.
Aivan, kiitos kemistini :).
Nami herkkua oli!!
Kiitos! 🙂