Koti GluteenitonMustaherukkapiirakka
Mustaherukkapiirakka. Vegaaninen

”Ehkä paras marjapiirakka koskaan!” huudahti Markus. 

Alan jo epäillä, että Markus unohtaa syömänsä ruoat alta aikayksikön, sillä kuinka monta ruokaa hän onkaan nimennyt parhaaksi koskaan. Tietystikään ei kannata ottaa tällaisia lausahduksia sanatarkasti ;). Ja parastahan on, että kun on jotain kokkaillut, että siitä jollain tapaa saa kiitosta. Luotan kuitenkin Markuksen erityisen kehuviin kehuihin, sillä hän osaa myös vain kiittää kauniisti ruoasta (tarkoittaen, että ruokakokemus oli neutraali) ja tarvittaessa osaa antaa myös parannusehdotuksia. On hyväkin, ettei hän vain aukottomasti kehu kaikkea, sillä näin voin olla varma, että mitkä ovat niitä ns.parempia reseptejä myös toisen mielestä. Toisaalta meillä on kyllä varsin samanlainen maku, eli siitä mistä Markus antaa kovasti kehuja, niin niistä ruoista olisin ollut samaa mieltä itsekin, että sopii päätyä blogiin.

Mustaherukkapiirakka

Mustaherukkapiirakka

Minulla näyttää olevan kesäisin jonkinlainen piirakkavillitys. Piirakkaa niin suolaisena kuin makeana tulee leivottua ihan eri tavalla kuin muina vuodenaikoina. Mutta eikö marjapiirakat olekin se kesän juttu :).

Mustaherukkapiirakan ihanuus on mustaherukan kirpeydessä ja happamuudessa yhdessä mehevän piirakkapohjan ja jogurtti-/rahkatäytteen kanssa. Pinnalle vielä valkosuklaamurua kirpeän marjan pariksi. Piirakka maistuisi sellaisenaankin, mutta kyllä vaniljakastike teki kokonaisuudesta entistä mehevämmän. Tämä onkin oikeastaan kuin kuuluisa maisemakahvilan raparperipiirakka, mutta vegaanisena ja raparperien sijaan happamuus tulee mustaherukoista.


Mustaherukkapiirakka – resepti

 Mustaherukkapiirakka

26-28 cm piirakkavuoka

Tarvitset

Pohja

1,5 dl (130 g) sokeria
2 3/4 dl (180 g) vehnäjauhoja tai 160 g (n. 2 3/4 dl) gluteenitonta jauhoseosta
1,5 tl leivinjauhetta
3/4 tl kardemummaa
0,5 sitruunan raastettu kuori (tuo makua, voi jättää pois)
1 dl (80 g) rypsiöljyä
1,5 dl kasvimaitoa
n. 1/4 tl suolaa

Täyte
2 dl soijarahkaa (esim. Alpro Go On maustamaton tai vanilja)
5 dl (250 g) mustaherukoita – tuore tai pakaste
1/2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
40 g valkosuklaata

Muruseos

2/3 dl (45 g) vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1/4 dl (20 g) sokeria
1/4 dl (20 g) rypsiöljyä
40 g valkosuklaata

Tarjoiluun: vaniljakastiketta

Valmistus

  1. Sekoita kulhossa sokeri, jauhot, leivinjauhe, kardemumma ja sitruunankuori sekä suola. Sekoita sitten joukkoon öljy ja kaurajuoma. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada piirakkavuokaan. Anna seistä piirakkavuoassa ainakin 15 min, jotta taikina jämäköityy, eikä marjat heti uppoa sinne. Taikina on siis aluksi hyvin vetelää – kuten kananmunattomien taikinoiden kuuluu, jotta saadaan mehevä lopputulos.
  2. Valmista täyte. Paloittele valkosuklaa ja sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä pohjan päälle.
  3. Valmista muruseos. Levitä täytteen päälle. Jos käytät maitoa sisältävää valkosuklaata, voit rouhia sen jo nyt päälle. Jos käytät vegaanista valkosuklaata niin lisää valkosuklaarouhe päälle vasta n. 30 min paistoajan kohdalla.
  4. Paista 180 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia

Mustaherukkapiirakka

 

Jäikö nälkä?

20 kommentit

Johanna 6.08.2024 - 11:49

Näyttää ihanltta! Valkosuklaa sopii hyvin mustaherukan kanssa, kuten Gino jälkkärissä. Olen huomannut Markuksella olevan hyvin samankaltainen ruokamaku 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.08.2024 - 17:07

Kiitos! 🙂
Mistä lie johtuu meillä on myös samat raaka-aineet, joista ei juuri pidetä eikä niitä siksi näy resepteissäkään 😀

Vastaa
Marika 9.08.2024 - 10:49

Käytitkö piirakassa vegaanista valkosuklaata? Jos käytit, niin mitä? 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.08.2024 - 17:06

iChoco toimii parhaiten 🙂

Vastaa
Satu 10.08.2024 - 17:22

Hei, kiitos ohjeesta!
Minulla pohjataikina oli todella löysää. Täyte olisi uponnut pohjataikinan sisään. Lisäsin venhäjauhoja 3 dl.
Päällisen muruseosta tein tuplasti. Tykkään, että sitä on reilusti.
Mustaherukat vaihdoin punaisiin.
Kohta maistetaan. Varmasti herkullista. Taikina ainakin oli.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.08.2024 - 09:15

Hei, taikina on tosiaan melko löysää. Voi olla, että mulla pohjataikina ehti vetäytyä, eli olla vain, ennen kuin saan muut täytteet lisättyä, jolloin se sen verran kiinteytyi, että rahkan sai juuri levitettyä päälle. Löysästä taikinasta tulee kuohkeampi lopputulos, mutta tarkoitus ei ole tietenkään, että rahkatäyte täysin uppoaa taikinaan. Testaan vielä itse tänään 🙂

Vastaa
Terhi 11.08.2024 - 06:38

Onko nesteen määrä oikein – 2 dl kasvimaitoa?
Tulee tosi vetelä taikina.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.08.2024 - 09:21

Tällä suhteella olen tehnyt tosi monet kerrat erilaiset marjapiirakkapohjat. Vetelämpi taikina tietää pehmeämpää lopputulosta, mutta kokeiltuani taikinaa nyt vielä uudestaan, niin rahkatäytteen kanssa nesteen määrä onkin parempi olla 1,5 dl. Tuon 2 dl kanssa olen tehnyt taikinan, mutta taikina on jäänyt vetäytymään, eli kiinteytymään, pöydälle ehkä vähän turhan pitkäksi aikaa ennen kuin olen saanut muun täytteen lisättyä päälle.

Vastaa
Maissi 14.08.2024 - 19:18

Tein gluteenittomista jauhoista. Laitoin jauhoja 4 dl, sillä taikina oli muutoin todella löysää. Oli hyvää! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.08.2024 - 08:35

Kiitos! 🙂 Hyvä, että onnistui niinkin! Yleensä gluteenittomia jauhoja tarvitaan nimenomaan vähemmän, kun ne imevät itseensä enemmän vettä, mutta kiva tosiaan että näinkin onnistui 🙂

Vastaa
Reetta 17.08.2024 - 12:53

Tehtiin tätä viime vuoden viimeisiin puolukoihin. Nyt jo kahdesti, kolmannen tein herukoista. Todella onnistunut makumaailma! Herukoilla pidin ongelmana taikinaan uppoamista ja siten kypsyi myös ennakoimattomasti, kuten aiemmat kommentoijat, mutta puolukoilla vastaavaa ongelmaa ei ollut. Ehkä kuitenkin ehdotettu korjaus 1,5 dl nestettä auttaa tässä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.08.2024 - 08:37

Kiitos paljon! Ai että pitääkin testata muuten puolukoilla tätä :). Tuo nesteen pieni vähennys, minkä korjasin nyt reseptiinkin auttaa varmasti siinä 🙂

Vastaa
Sari 18.08.2024 - 16:01

Kiitos reseptistä! Tein piirakan tänään. Hieman epäilytti leivonnaisresepti ilman munia ja voita, mutta piirakasta tuli todella erinomainen! Reseptistä poiketen käytin tavallista maitoa ja vaniljarahkaa ja jätin sitruunan pois.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.08.2024 - 09:14

Kiitos paljon! 🙂 Noilla voi toki korvata. Jännittävintä onkin juuri ensimmäiset leivonnat ilman kananmunia.

Vastaa
Outi 18.09.2024 - 21:03

Olisiko rypsiöljylle jotain korvaavaa rasvaa mahdollista käyttää? Kookos ehkä maistuu liikaa. Ei tarttis olla vege, uskallanko sulattaa voita..?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.09.2024 - 17:55

Uskaltaa sulattaa myös voita/margariinia. Ajaa ihan saman asian 🙂

Vastaa
Marja 6.09.2025 - 19:54

Aivan ihana piirakka! Tein juurikin ohjeen mukaan (vaikka ohjeiden noudattaminen yleisesti on mulle jostain syystä haastavaa) ja löysältä tuntuva taikina kypsyi täydellisen meheväksi. Tekisi mieli tehdä toinen heti perään. Kiitos reseptistä❣️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.09.2025 - 15:21

Voi kiitos! Upea kuulla :). Se yllättää, miten löysästä taikinasta voikin tulla mehevä ja kohonnut piirakka 🙂

Vastaa
Anni 14.09.2025 - 17:17

Ihana piirakka maultaan, mutta gluteenittomana jäi 50 min paiston jälkeenkin aivan raa’aksi keskeltä. Onko vinkkejä, mitä glut. jauhoja kannattaisi käyttää? Tai pitääkö lisätä reilusti lisää jauhoja? Itse käytin Fin mixiä ja Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta suunnilleen 50/50. Pohjan taikina oli niin vetelää, että marjan ym. upposi sinne kyllä täysin. Tavisjauhoilla en oo kokeillut vielä, kommenttien perusteella niiden kanssa resepti kyllä toimii ☺️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.09.2025 - 22:26

Oho, tämäpä erikoista! Olen nimenomaan tänä kesänä testannut juuri ihan lähes tätä reseptiä gluteenittomana kaikilla eri vaaleilla glut jauhoseoksilla. Ja nimenomaan tykännyt tehdä tällaista piirakkaa Viljatuotteen vaalealla tai sitten Fazerin vaalealla glut jauhoseoksella (ihanan kauraisa maku). Taikina on tosiaan pehmeää joka tapauksessa, varsinkin Semperillä. Viljatuotteen vaaleaa pelkästään käyttämällä taikina on vähän jämäkämpää, mutta jämäköitymisessä auttaa se, että antaa taikinan seistä ennen marjojen lisäämistä. Jämäköitymistä gluteenittomilla jauhoilla nopeuttaa se, että taikinan pistää vaikka hetkeksi jääkaappiin. Taikina siis kuuluu kuitenkan olla vetelän puoleista, koska näin saadaan kananmunattomista taikinoista mehevämpiä. Mietin, että onko uunisi ehkä joitain asteita viileämpi kuin mittari näyttää, mikä ei aina haittaa, mutta varsinkin vetelillä taikinoilla hidastaa selvästi kypsymistä. Ainakin tarvitsisit siis pidemmän paistoajan, silloin piirakan pitäisi kyllä varmasti onnistua 🙂

Vastaa

Jätä kommentti