Tästä kirsikkatomaattipastasta on muodostunut oma arjen nopea bravuurini. Se on nopea, ei haittaa vaikka kaikkia aineksia ei juuri olisi (kunhan on kirsikkatomaatteja) vaan jotain voi aina tiputtaa pois tai korvata, ja lisäksi se täyttää ihanan pastan kriteerit eli täyteläistä, ”lohduttavaa”, mutta samalla tämä pasta on myös jollain tapaa raikkaan makuinen.

Muistiinpanoissani tämä on nimellä kirsikkatomaatti-kaprispasta, mutta toisaalta tämä maistuu myös ilman kapriksia eli miksi lisätä nimeen ainesosa, joka ei lopulta ole välttämätön. Tähän pastaan olen lisännyt vaihdellen eri määrän vihreää pestoa. Markus olisi halunnut nimetä pastan ”maailman paras pestopasta”-nimellä, koska ajatteli huomaavaisesti, että sillä nimellä varmaan ihmiset löytäisivät tämän pariin ja googlaisivat sitä. Päätinpä jättää nimen sitten sulkuihin, mutta en kuitenkaan nimeäisi tätä suoraan sillä nimellä, koska mitenkään tavalliselta pestopastalta tämä ei lainkaan maistu. Pikemminkin tämä pasta on hyvä tapa käyttää pestojämät purkin pohjalta ennen kuin pääsee homehtumaan.

Kun on Markuksen vuoro tehdä ruokaa, hän valitsee usein tomaattikastikepohjaisen pastan. Siispä itse hyvin harvoin tulen valmistaneeksi tomaattikastikepohjaisia pastoja, mutta tomaatteja kyllä rakastan! Kirsikkatomaateista tai tuoreista tomaateista valmistetut pastat ovat aivan eri henkisiä kuin tomaattikastikepastat.
Kirsikkatomaattipasta – resepti

n. 2-4 annosta (mennyt yleensä meillä kahdestaan kerralla, mutta veikkaisin, että monella riittäisi jopa neljälle hengelle, jos ei ole kovin suuri nälkä)
Reseptistä voi myös halutessaan jättää pois sipulin/kaprikset/pinaatin/chilihiutaleet (älä ehkä kuitenkaan kaikkia kerralla)
Tarvitset
1 sipuli
2 yksikyntistä valkosipulia (tai n. 8 valkosipulinkynttä)
oliiviöljyä paistamiseen
400-500 g kirsikkatomaatteja
4 rkl vihreää pestoa*
2 tl kapriksia
1 dl (vege)parmesanraastetta (suositus Oddlygod Italian Style-raasteelle)**
70 g tuorepinaattia
350 g pastaa
ripaus chilihiutaleita
suolaa
mustapippuria
Tuunausideoita
Pastaan on helppo upottaa muitakin erilaisia jääkaapin jämiä, ainakin näitä olen sekoittanut pastan joukkoon:
-palanen mö chavrea eli vegaanista vuohenjuustoa
-erilaisten tuorejuustojen jämät (Auran valkosipulituorejuusto on ihanaa)
-muita vihanneksia mitä jääkaapista löytyy
*Peston määrä ei tarvitse olla tarkka. Tyhjennä vain rauhassa purkin pohjat tai tee pestoisempi pasta. Kerran käytin ihan 100 g purkin pestoa vain suoraan.
** Voit korvata myös vaikka juurikin tuolla myöhemmin mainitulla vegaanisella vuohenjuustolla
Valmistus
- Hienonna sipuli ja valkosipulit.
- Kuullota kattilassa oliiviöljyssä ensin sipulisilppua, kunnes se kuullottuu.
- Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää sipulien kanssa pannulle. Lisää myös valkosipulit, pesto, kaprikset ja tuorepinaatti. Jätä miedolla lämmöllä hautumaan.
- Keitä pasta kattilassa al denteksi. Säästä n. 1 dl keitinvettä.
- Sekoita kastikkeen joukkoon keitinvesi sekä vegeparmesanraaste. Mausta chilihiutaleilla, suolalla, ja runsaahkolla mustapippurilla.
- Sekoita kastike pastan joukkoon.

4 kommentit
Kiitos, tosi hyvä ja helppo resepti! Pinaattia ei tällä kertaa ollut, mutta pitää ehdottomasti kokeilla sen kanssa myös – tai ehkä kunnon nippu rucolaa päälle. Paistoin viereen Porlammin Grillipalaa, oli kiva yhdistelmä!
Kiitos kovasti! 🙂 Mäkin olen ekoja kertoja tehnyt tätä ilman pinaattia ja maistunut, mutta saahan siitä kivan vihreän lisän ateriaan :D.
Mä en kyllä tajua miten tää voikin olla niin täyttävää ja hyvää. Kiitos, menee säännölliseen kiertoon!
Vau kiitos! 🙂