Koti GluteenitonGluteeniton pullataikina – pullat ja korvapuustit

Gluteeniton pullataikina – pullat ja korvapuustit

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Gluteeniton pulla mielletään yhdeksi gluteenittoman leivonnan suurimmaksi haasteeksi. Varsinkin, kun sen yhdistää kananmunattomuuteen. Rakastan, rakastan pullaa ja haluaisin, että gluteenittomat voisivat päästä nauttimaan myös pehmeästä ja lämpöisestä pullasta.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen  

Kananmunan rooli

Vegaaninen vehnäpulla ei ole yhtään vaikeampaa kuin muukaan pulla, mutta gluteenittomassa pullassa kananmuna tuntuu näyttelevän merkittävää roolia. Kananmunalliset gluteenittomat pullat pysyvät paremmin kasassa ja ruskistuvat kauniimmin. Kuulemma myös maullisesti ja rakenteellisesti onnistuvat pehmeämmin. 

Tämä gluteeniton leivontatesti on jännittänyt kaikista eniten, sillä itselläni on suuret tavoitteet ja odotukset hyvän pullan suhteen. Ihan mitä tahansa en halua julkaista.

Olen aiemmin tehnyt onnistuneesti Fazerin pullajauhoseoksella korvapuusteja, mutta nyt aloin testata pullataikinaa myös muilla jauhoseoksilla ja itse tehdyllä jauhoseoksella. Alkoi vaikuttaa, että olin sattumalta vain onnistunut Fazerin jauhoilla niin hyvin. Ei ollutkaan nimittäin ihan yksinkertaista. Olin luovuttaa, kun uunista tuli vain täysin littanoita korvapuusteja, joiden kerrokset olivat sulaneet toisiinsa ja jotka kuivahtivat saman tien.

Pyöreä peruspulla onnistui helposti hyvin ja siitä sain pehmeää ja herkullista, mutta korvapuusti osottautui päänvaivaksi.

Aloitetaanpa nyt alusta. Mikä tekee gluteenittomasta pullasta niin haastavaa?

Sitko ja psyllium

Pullataikinaan tarvitaan sitkoa, jotta sitä voi kaulia, muotoilla ja jotta se kohoaa nätisti uunissa ja tulee ilmavaksi. Vehnäjauhot muodostavat helposti sitkoa ja vahvaan gluteeniverkkoon jää ilmakuplia väliin, jolloin pullasta tulee kuohkeaa.

Gluteenittomissa jauhoissa ei ole sitko-ominaisuuksia, vaan se saadaan aikaan psylliumilla, joka muodostaa geelin taikinaan.

Psylliumia ei tarvitse pullan kohdalla lisätä jauhoseoksiin, jossa psylliumia jo löytyy.

Olen myös kokenut, mitä liiallinen psyllium lisääminen tekee: pullasta tulee aivan todella sitkasta, eikä sekään ole pullalle toivottavaa. Tarvitaan sopiva määrä sitkoa, mutta myös mureutta ja pehmeyttä. Liian vähäisellä psylliumilla taikinasta tulee paljon tiiviimpää.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Pirkan jauhoissa on jo valmiiksi psylliumia (Pirkka ei-psyllium – lappu tarkoittaa siis pullaa, johon ei enää enempää lisätty psylliumia). Psylliumia jo psylliumia sisältävään jauhoseokseen lisätessä pullista tuli selvästi kiinteämpiä.

Rakenne ja jauhojen määrä 

Vehnällä saadaan muodostettua pehmeä rakenne gluteenin ansiosta. Gluteeniverkko kestää nostatusta ja pitää lujaa kiinni toisistaan, vaikka pulla kohoaisi paljonkin, ja vaikka jauhoja ei olisi kovin paljoakaan.

Oli kyse mistä tahansa pullasta (tai muusta leivoksesta), niin liian paljon jauhoja tarkoittaa aina kuivaa rakennetta. Gluteenittomassa pullassa jauhoja tarvitaan rakenteen ylläpitoon (tietysti myös vehnäpullassa, mutta siinä vehnän gluteeni pitää rakenteen helposti), mutta sitten mennään herkästi kuivan pullan puolelle, jos jauhoja aletaan lisäämään yhtään liikaa. Liian vähän jauhoja tarkoittaa taas, että pullassa ei ole riittävästi rakennetta kohota ylöspäin, vaan se jää herkästi littanaksi tai levähtää täysin. Täytyy siis löytää juuri oikea määrä jauhoja, jolla pulla pysyy kasassa, mutta ei ole kuiva.

Kokemuksieni mukaan tässä on tehtävä hieman kompromisseja. Onnistuin esimerkiksi leipomaan ihanan pehmeitä peruspullia, mutta ne eivät olleet yhtä kauniin pyöreän kupolimaisen kohonneita kuin vehnäversiot. Kun taas onnistuin saamaan pyöreämpilakkisia ja kupolimaisempia, niin nämä olivat aina kuivempia versioita. Valitsen siis mieluummin vähän matalamman, mutta pehmeämmän pullan.

Gluteenittomassa pullassa jauhot eivät itsessään muodosta vahvoja sidoksia, vaan ovat murenevaisia. Psyllium muodostaa vahvoja sidoksia, mutta kuten sanottu, niin liiallisella psylliumilla pullasta tulee venyvän sitkasta – vähän purkkamaista. Tälläkään ei voi siis kompensoida tiettyä määrää enempää.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Peruspullasta voit tehdä vaikka voisilmäpullia

Jauhojen valinta

Helpointa on valita pullajauhoseos-nimellä myytävä gluteeniton jauhoseos. Näitä on ainakin Fazerilla ja Viljatuotteella. Näissä on pullaan varta vasten mietityt sopivat jauhot ja jauhojen suhde. Myös Viljatuotteen Street Food-jauhoseos on erinomainen pullaan. Olen tehnyt tällä monet testit.

Noin yleisesti, mitä olen lukenut ja testaillut, niin pullassa tärkkelystä pitäisi olla lähes 50% jauhojen painosta. Tärkkelyksistä optimaalisin on tapiokatärkkelys, jossa on sitkomainen rakenne. Perunajauhot sopivat myös, tai yhdistelmä perunajauhoja ja tapiokatärkkelystä. Perunajauhot tuovat pehmeyttä, tapioka pehmeyttä ja sitkasta rakennetta. Maissitärkkelys sen sijaan tuo murenevamman rakenteen, eikä ole välttämättä optimaalisin pullaan. Muina jauhoina käytetään yleensä riisijauhoja antamassa rakennetta ja neutraalin maun. Lisäksi pullaan käytetään yleensä aina vähintään kolmatta eri jauhoa, joka voi olla esimerkiksi durraa, jossa on vehnän kaltainen maku ja käsiteltävyys tai maissia, josta saadaan keltainen väri. Kaurajauhopitoiset jauhoseokset eivät mielestäni sovi pullaan, sillä kaura tekee helposti kuivan ja murenevan rakenteen.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Olen testannut gluteenitonta pullaa seuraavilla jauhoseoksilla:

  • Fazer Pullajauhoseos
  • Viljatuote Pullajauhoseos
  • Viljatuote Street Food
  • Pirkka vaalea jauhoseos
  • Semper Fin Mix
  • Lidl Belbake
Viljatuote Pullajauhoseos 1 dl = 70 g

riisijauho, tumma täysjyväriisijauho, maissijauho, perunajauho ja psyllium.

Viljatuote Pizza & Street Food 1 dl = 55 g

Hieno riisijauho, perunajauho, tapiokatärkkelys, täysjyvädurrajauho, perunahiutale ja psyllium.

Pirkka vaalea jauhoseos 1 dl = 65 g riisijauho, perunajauho, maissijauho, psyllium
Semper Fin Mix 1 dl = 60 g maissitärkkelys, riisijauho, perunajauho, perunatärkkelys, guarkumi
Lidl Belbake 1 dl = 55 g  perunajauho, maissitärkkelys, maissijauho, riisijauho, guarkumi

Testaamani jauhot, jotka sopivat pullaan.

Fazerin jauhoille on oma pullareseptinsä, koska tuote sisältää jo tomusokeria, eli sitä ei voi suoraan käyttää tähän reseptiin, enkä siksi ole punninnut sen painoakaan.

Maullisesti parhaita olivat mielestäni Viljatuotteen Pullajauhoseos, Street Food seos ja Pirkan jauhot. Semperin maistui Semperiltä eli tärkkelyspitoiselta. Fazer on myös oikein hyvä, varsinkin korvapuusteissa.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

 

Rasvan valinta 

Olen kokeillut gluteeniton pullaa niin margariinilla kuin öljyllä. Molemmat sopivat, mutta jonkun verran parempia tuloksia sain margariinilla korvapuustien kohdalla. Vaikka vehnäpullassa en ole rinnakkaisvertailussa kokenut eroa öljyllä (+suolalisä) vs. margariinilla/vegevoilla, niin gluteenittomissa korvapuusteissa margariinilla leivottu tuntui leviävän vähemmän.

Gluteenittomassa peruspullassa öljy toimii kuitenkin yhtä hyvin. 1 dl (80 g) öljyä vastaa 100g margariinia/vegevoita. Peruspullassa öljy vaikutti tekevän pullasta pidempään pehmeänä säilyvän. Ja tämän postauksen peruspullan ohje onkin tehty sillä.

Peruspullasta rasvan määrää, 100 g margariinia 2,5 desin taikinaan, ei kannata vähentää, sillä vähentämällä tuli erittäin kuiva pulla, vaikka vähensin määrää vain 25 grammaa. Vehnäpullassa tällainen vähennys ei tuota suurtakaan eroa.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Testasin erilaisia kikkakolmosia gluteenittomassa&vegaanisessa korvapuustitaikinassa. Leivinjauhe, ksantaani ja kondensoitu kookosmaito ja näiden yhdistelmiä. Pullista tuli heti paljon kultaisempia ja kauniimpia. Vertaa vaikka tätä ylempään löytyvään kuvaan, jossa on eri jauhoseoksilla valmistetut pullat – niissä ei ole näitä apuaineita, ja pullat ovat paljon vaaleampia.

Leivinjauhetta pullataikinaan?

Jotkut gluteenittomat leipurit kertovat lisäävänsä pullataikinaan leivinjauhetta, jotta saisi lisää nostatusvoimaa. Kokeilin tätä, useampaan kertaan, mutta nimenomaan leivinjauhopullista (joissa oli siis normaalin tapaan myös hiivaa) tuli eniten levähtäneitä. Merkittävän iso plussa leivinjauheesta oli se, että tällä leivotut pullat saivat kauniin kultaisen ja rapean pinnan, mikä ilman sitä oli haastavampaa. Leivinjauhetta sisältävät pullat säilyivät myös pisimpään pehmeinä ja rakenne oli muutenkin pehmeämpi.

Ksantaania taikinaan?

Toinen vinkki, jonka olen lukenut Elements of Baking-kirjasta, on lisätä pullataikinaan ksantaania psylliumin lisäksi. Psyllium toimii sitko- ja sidosaineena, kun taas ksantaani on enemmänkin sakeuttaja ja taikinoissa se lisää elastisuutta ja kiinteyttää taikinaa pysymään kasassa. Kun kokeilin lisätä ksantaania taikinaan, niin pullasta tuli toden totta selvästi koossa pysyvämpi, vähemmän levinnyt ja korvapuustissa kerrokset erottuivat kaikista kauneimmin toisistaan. Samalla rakenteesta tulee hieman tiiviimpi, enkä käyttäisi sitä normaaliin pullapullaan, mutta korvapuustissa se toden totta toimi hyvin!

Leivinjauhe + ksantaani taikinaan?

Kun kerran ksantaani kiinteytti taikinaa, ja leivinjauhe taas levittää taikinaa, niin yhdessä nämä ehkä nollaisivat vaikutuksensa ja molemmista saisi hyvät puolensa? Näin tosiaan kävi! Leivinjauheen avulla saatiin kullanruskea kaunis pinta ja rakenne ja ksantaanilla koossa pysyvyyttä ilman jauhojen lisäämistä, mikä kuivattaisi taikinaa.

Kondensoitua maitoa taikinaan?

Vielä yksi vinkki, jonka luin Elements of Baking-kirjasta on kondensoitu (kookos)maito. Kananmunattomassa kääretorttutaikinassa se toimii ihmeaineena, joka auttaa taikinaa säilyttämään rullattavuuden ilman halkeilua. Samaa kirjoittaja oli kokeillut gluteenittomaan ja vegaaniseen pullaan kananmunan sijaan ja saanut onnistuneita tuloksia. Niinpä kokeilin vielä tätäkin vähentäen samalla sokerin määrää, sillä kondensoidussa kookosmaidossa on 60% sokeria. Varsinaisessa pullassa ei tullut niin suurta eroa, mutta korvapuustista tuli pehmeämpi ilman, että kerrokset sulivat kasaan. Myös ulkonäöstä tuli sileämpi, kauniimpi ja vähemmän halkeileva. Jauhojen määrää oli tosin lisättävä perustaikinaan 15 g kompensoidakseen nesteen lisäystä.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Peruspulla ei kaivannut mielestäni mitään näistä apuaineista, vaikka niillä saikin kultaisemman pinnan. Korvapuustit hyötyivät kuitenkin selvästi näistä.

Odota ennen kuin lisäät lisää jauhoja

Kun olet sekoittanut ohjeessa olevan jauhomäärän, taikina voi tuntua heti ensisilmäyksellä liian juoksevalta ja tahmaiselta. Näyttää siltä, että jauhomäärä ei voi mitenkään riittää. Sekoita rivakasti taikinaa, ja se alkaa kiinteytyä. Lisäksi 5-10 minuutin odottaminen myös kiinteyttää taikinaa. Jos se sen jälkeen on edelleen liian löysä, voit lisätä jauhoja maltillisesti lisää. Voit myös nostaa taikinan jääkaappiin, jolloin se kiinteytyy nopeammin ja voi olla helpompi muotoilla ja kaulia sen jälkeen.

Muotoilu

Käytä mahdollisimman vähän jauhoja muotoiluun, jottei taikinasta tule kuivempi. Pieni määrä jauhoja ei haittaa. Pyöreät pullat onnistuu minusta muotoilla helposti jauhottomattomin käsin ilman, että taikina tarttuu käsiin. Jos tuntuu haastavalta, niin voit kevyesti öljytä kädet ja muotoilla pullat.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Näin ohuita kerroksia korvapuustiin kääriessä kerrokset sulivat uunissa yhteen.

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

Kääri korvapuustit suurinpiirtein tämän paksuisesta taikinasta.

Korvapuusteja tehdessä taikinalevyä ei kannata kaulia maailman ohuimmaksi, vaan n. 3 mm paksuiseksi, jolloin korvapuustien kerrokset pysyvät paremmin kasassa.

Kohotus vain kerran

Gluteeniton pullataikina kohotetaan vain kerran. Taikina sekoitetaan ja sen jälkeen muotoillaan pulliksi. Kohotus tapahtuu vasta, kun pullat on muotoiltu. Tämä siksi, että taikinassa ei ole gluteenia, joka hyötyy kahdesta kohotuksesta muodostaakseen tukevan gluteeniverkon. Päinvastoin, kaksi kohotusta heikentää gluteenittoman pullan rakennetta. Anna pullien kohota noin kaksinkertaisiksi.

Pullan voitelu ja uunissa ruskistuminen

Gluteeniton pulla jää helposti vaaleaksi. Kananmunalla voitelu auttaisi, mutta vegaaninen pulla voidellaan muilla tavoin. Käytän yleensä kasvimaidon ja kasvijogurtin yhdistelmää, niin että näistä saa sekoitettua kivasti pullan päälle levittyvän, tarpeeksi paksun ja tarpeeksi notkean seoksen. Vegaaninen vehnäpulla ruskistuu tällä tavoin hyvin, mutta gluteeniton + vegaaninen jää aika valjuksi.

Tähän auttoi pullan paistaminen hieman keskitason yläpuolella. Samoin leivinjauhe ja ksantaani auttoivat pullaa ruskistumaan kauniimmin. Ruskistuminen vaikuttaa myös makuun, sillä karamellisoitunut pinta on herkulliselle korvapuustille olennaista.

Gluteenittomat ja vegaaniset korvapuustit

Ulkonäkö uunista tultua

Ilman kananmunaa tuntui lähes mahdottomalta saada kauniita ja sileäpintaisia korvapuusteja. Tätä samaa raportoi yksi hyvin kauan gluteeniton pullaa leiponut. Taikina rakoili herkästi ilman kananmunaa, mutta se on vain ulkonäköasia. 

Paista bostonkakun tyyliin

Kun paistat pullat vieretysten, saat mahdollisimman paljon pehmeää pullaa ja vain pinta ja yksi reunoista on rapeita. Älä lado niitä liian tiiviisti, tarkoitus ei ole tehdä tiivistä bostonkakkua, vaan vain niin, että ne uunissa paistuvat kiinni toisissaan, jolloin vältetään kuivaa reunaa. Kun ne ovat sopivan kiinni ja sopivan irrallaan toisissaan, niin pullat pysyvät kuitenkin yksittäisinä. Gluteenittomasta bostonpullasta löytyy oma reseptinsä.

Pullataikinan ja korvapuustitaikinan erot

Kun leivotaan peruspullaa, vaikkapa laskiaispullia varten, pullan rakenne korostuu entisestään. Tällöin halutaan ehdottomasti mahdollisimman pehmeitä pullia. Tällöin yritetään lisätä vain sen verran jauhoja, että taikina juuri ja juuri pitää muotonsa. Koska mitä vähemmän jauhoja, sen pehmeämpi pulla. Mutta liian vähän jauhoja = taikina ei pysy kasassa.

Korvapuustitaikinassa sen sijaan halutaan erottuvat kerrokset, jolloin joudutaan käyttämään hieman kuivempaa taikinaa kuin pyöreitä pullia tehdessä. Olen kokeillut käyttää samaa, pehmeän pullan taikinaa korvapuusteissa, ja tuloksena on ollut välillä täysin levinneitä korvapuusteja, joiden kerrokset ovat sulautuneet yhteen, ja välillä korvapuusteja, jotka ovat sentään korvapuustin näköisiä, mutta kerrokset ovat aika tiiviisti kiinni yhdessä.

Korvapuustitaikinan on siis oltava jonkin verran kiinteämpää, jotta kerrokset pysyvät erottuneina. Itse taikina on silloin hieman kuivempaa, mutta sitä kompensoi korvapuustien mehevä täyte. Sopivasti kiinteämpi taikina saadaan jo sillä, että rasvan määrää vähennetään taikinasta. Se ei haittaa mitään, sillä täytteen rasva kyllä kompensoi mehevyyttä.

Gluteenittomat ja vegaaniset korvapuustit

Gluteeniton pulla kuivuu

Niin se vain tuppaa kuivumaan hyvin, hyvin nopeasti. Tähän en ole mitään vinkkivitosta keksinyt enkä löytänyt. Leivinjauhetta sisältävä taikina vaikutti pysyvän pisimpään pehmeänä. Gluteeniton pulla tulee siis paistaa syöntiä varten ja syödä lämpimänä (tai saman päivän aikana uudelleen lämmittämällä esim. mikrossa) tai pakastaa heti paiston jälkeen ja lämmittää mikrossa/uunissa uudelleen syötäväksi.

Syö gluteeniton pulla aina lämpimänä

Vaikka pulla olisi ehtinyt huoneenlämmössä jo kuivahtaa, niin pistä se hetkeksi mikroon ja syö. Näin pulla pehmenee ja on taas herkullista.

Testien metodit

Testit tehtiin niin, että aina yhtä ainesosaa muutettiin kerrallaan, ja muut pysyivät grammalleen samana. Lähdin liikkeelle tutusta vehnätaikinasta, ja mitä määriä rasvaa ja sokeria siinä käytetään per tietty määrä nestettä. Aluksi hain jauhoille oikeaa määrää. Aluksi lisäsin niitä aivan liian vähän, sillä pullat vain levisivät täysin, vaikka olinkin saanut muotoiltua ne ennen paistoa helposti. Sen jälkeen pikkuhiljaa lisäsin jauhoja, kunnes pulla pysyi kasassa. Tämän jälkeen aloin muutella kaikkia muita ainesosia ja kokeilla näitä erilaisia vinkkejä.

Gluteeniton bostonkakku. Vegaaninen

Lisävinkki: Kermaa pullien päälle ennen paistoa?

Vastikään luin vinkistä (Viljatuotteen Reelsistä), että kaatamalla kuumaa kermaa pullien päälle ennen paistoa (boston-tyylillä paistettaviin pulliin), saadaan pulliin entistä mehevämpi rakenne. Kuuma kerma imeytyy pullaan tehden siitä entistä mehevämmän ja kosteamman. Kuumaa kermaa siksi, ettei pulla pääse viilenemään välissä ja hiivan toiminta jatkuu normaalisti. Tätä voisi testata kyllä myös kuumalla maidolla.

Tällä metodilla tuli kuin tulikin aivan parhaat ja pehmeimmät pullat! Todella pehmeitä, jotka myös pysyivät seuraavaan päivään suht pehmeinä (toki nekin silloin parempia uudelleen lämmitettynä). Tästä löydät oman reseptinsä!

Superherkullisia!

Hävikkivinkki

Testeissäni sain todella monta littanaa ja epäonnistunutta gluteenitonta pullaa. Mitään en heitä roskiin, joten pakastan kaikkia epäonnistuneita leivonnaisia ja keksin niille myöhemmin käyttöä. Jos siis jostain syystä pulla ei onnistukaan, niin tässä herkullinen hävikkivinkki. Tarvittaessa pakasta pullat kyseistä jatkokäyttöä varten.

Paloittele pullat kivan kokoisiksi kuutioiksi. Paista niitä margariinissa/öljyssä paistinpannulla. Lisää loraus siirappia ja hieman kanelia. Paista, kunnes ne vähän pehmenevät ja ruskistuvat. Lisää uunivuokaan runsaasti mustikoita tai muita marjoja, jotka tykkäävät uunista, sekä pullanpalaset. Lisää loraus maitoa mukaan ja laita 200 asteiseen uuniin 25 minuutiksi.

Gluteenittomat korvapuustit

Lopputulokset

Fazerin Pullajauhoseoksella leivotuista korvapuusteista löytyy oma reseptinsä ja nämä puustit ovat edelleen yksiä parhaimpia ja onnistuvat myös ulkonäön puolesta parhaiten! Fazerin jauhoseoksessa onkin nostatusainetta, ja jotain muita apuaineita, jotka varmasti avittavat saamaan aikaan hyvän korvapuustin.

Paras peruspulla löytyi käyttämällä rasvana öljyä ja lisäämällä jauhoja maltillisesti, niin että pulla on mieluummin hieman litteä, mutta näin se on myös pehmeä. Peruspullan suhteen olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Korvapuustin testaaminen vaati vähintään 20 erilaista taikinaa ja lopulta mielestäni paras korvapuusti tuli lisäämällä taikinaan hiukan ksantaania ja leivinjauhetta. Tässä alla on nyt paras resepti, johon pääsin testeissäni, mutta itse kyllä paistaisin jatkossa aina gluteenittomat korvapuustit kuitenkin boston-kerma-tyylillä, koska niin paljon mehevämpää tuli sillä tyylillä.

Bostonpulla, jonka päälle kaadetaan kermaa ennen uuniin laittamista oli koko testin voittaja. Tästä pullasta todellakin tuli kaikista pehmeintä! Sitä syötiin todella mielellään myös ei-gluteenittomien kesken. Tästä löydät oman reseptinsä!

Korvapuusti on ehdottomasti ollut vaikein gluteeniton leivonnainen, jota olen tehnyt. Hiiva- ja sitkoleivonta on kaikista vaikeinta muutenkin, mutta olen hihkuen onnistunut erittäin hyvin melko maltillisella testauksella gluteenittomassa focacciassa, sämpylöissä ja pitsapohjassa. Korvapuustien kohdalla olin monta kertaa luovuttaa, mutta jokaista luovutusta seuraavana päivänä seurasi kauhea sisuuntuminen ja taas testejä ja lukemista. 


Gluteeniton pullataikina – resepti

Gluteenittomat ja vegaaniset korvapuustit

Gluteeniton pullataikina. vegaaninen

10-12 kpl

Gluteeniton pulla

2,5 dl maitoa
1 pss (11 g) kuivahiivaa
2 tl kardemummaa
1 dl (85 g) sokeria
1 dl (80 g) rypsiöljyä
¼ tl suolaa
220-315 g gluteenitonta jauhoseosta*

Valmistusmetodi taikinalle on sama kuin korvapuustien kohdalla

10 kpl

Gluteenittomat ja vegaaniset korvapuustit

2,5 dl kädenlämpöistä kasvimaitoa
1 pss (11 g) kuivahiivaa
2 tl kardemummaa
3/4 dl (65 g) sokeria
75 g pehmeää huoneenlämpöistä maidotonta margariinia
300-315 g gluteenitonta jauhoseosta *
1 tl ksantaania** ja 1 tl leivinjauhetta**
(50 g (0,4 dl) kondensoitua kookosmaitoa)***

*Jauhojen määrä vaihtelee todella paljon sisäilman kosteuden mukaan. Syyssäillä 315 g oli juuri sopiva, mutta helmikuisilla pakkasilla jauhoja todella tarvittiin vain 220 g. Tässä on siis n. 1 dl ero! Tämä todella kertonee, että gluteeniton leivonta, varsinkin pulla, on haastava laji. Lisää jauhoja sen verran, että saat muodossa pysyvän taikinan – älä yhtään enempää. Jauhoiksi sopii testatusti Viljatuotteen Pullajauhoseos (315 g = 4,5 dl) tai Street Food-seos (315 g = 5,7 dl). Pirkalla tulee myös erittäin hyvänmakuisia. Lisäksi Lidl ja Semper Fin Mix olivat myös ok, mutta eivät maullisesti ihan yhtä maukkaita ja tarvitsevat psylliumia mukaan taikinaan (2 rkl psylliuminkuorijauhetta tai 1 rkl psylliumjauhetta).

DIY jauhoja tarvittiin jostain syystä enemmän – yhteensä 340 g (mutta lisää toki vähemmän, jos sinun jauhoilla taikina pysyy jo aikaisemmin hyvin kasassa):
140 g tummia riisijauhoja (myös vaaleat riisijauhot testatusti sopivat, mutta niitä tuntui riittävän jo 120-130 g)
160 tapiokatärkkelystä (perunajauhot pitäisi sopia tilalle myös)
40 g durrajauhoja/kaurajauhoja
12 g (2 3/4 rkl) psylliuminkuorijauhetta tai 1 1/3 rkl psylliumjauhetta

**Näistä kerrottu yllä enemmän. Nämä eivät ole pakollisia, mutta näillä leivottaessa olen saanut kaikista parhaan makuisen korvapuustin, joka on pysynyt paitsi kauniimman näköisenä, niin myös pehmeimpänä.
***Lisäsi vielä pehmeyttä ja makua ja kauniimman ulkonäön, mutta en nähnyt tästä kuitenkaan niin suurta apua, että välttämättä avaisin kondensoitua maitotölkkiä tätä varten. Jos käytät, niin lisää jauhoja 15-20 g.

Täyte korvapuusteihin

75 g vegevoita/margariinia
1 dl fariinisokeria
n. 1 rkl kanelia

Voitelu

kasvimaito+kasvijogurtin sekoitusta (n. 1:2 sekoitussuhteella)
raesokeria pinnalle

Pullataikinan valmistus

  1. Sekoita lämpimään maitoon hiiva, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja sen verran, että saat muodossa pysyvän taikinan – älä yhtään enempää. Sekoita rivakasti. Mikäli lisäät ksantaania, leivinjauhetta tai testeissä mainittua kondensoitua kookosmaitoa, niin lisää ne jauhojen kanssa samaan aikaan. Lisää sitten rasva (joko pehmeä, huoneenlämpöinen margariini tai öljy) ja suola. Sekoita hyvin rivakasti vielä useita kertoja.
  2. Etene seuraavien ohjeiden mukaan riippuen, teetkö pullaa vai korvapuusteja.

Peruspullat

  • Pyörittele käsin pyöreiksi pulliksi – vältä lisäämästä jauhoja. Taikinaa pystyi mielestäni hyvin käsitellä ilman jauhoja.
  • Jätä kohoamaan liinan alle 30-45 minuutiksi, kunnes taikina on noin tuplaantunut.
  • Tässä vaiheessa voisit myös painaa pullaan kolon ja täyttää sen voisilmäpullaksi tai rahkalla tai rahkalla ja marjoilla – millä nyt haluatkin.
  • Voitele kasvimaito+jogurtti-seoksella. Ripottele raesokeria pinnalle.
  • Paista 225 asteessa tasalämmöllä hieman keskitason yläpuolella n. 12 minuuttia.

 

Korvapuustit

  • Taputtele tai kauli taikina n. 3 mm paksuiseksi suorakulmion malliseksi levyksi.
  • Levitä päälle kerros margariinia, reilusti kanelia ja fariinisokeria.
  • Pyöritä pitkältä sivulta rullaksi ja leikkaa korvapuusteiksi.
  • Jätä kohoamaan liinan alle 30-45 minuutiksi, kunnes taikina on noin tuplaantunut.
  • Valmista bostonkakkuna (iso suositus!) tai etene seuraavasti normipuustien kanssa: 
  • Voitele kasvimaito+jogurtti-seoksella. Ripottele raesokeria pinnalle.
  • Paista 225 asteessa tasalämmöllä hieman keskitason yläpuolella n. 12 minuuttia.

 

 

 

 

 

 

 

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Tiina 4.10.2025 - 22:30

Kylläpä olet jaksanut kokeilla ja testata, suuret kiitokset! Gluteenittomuuden alussa testasin lukuisia reseptejä, mutta en koskaan onnistunut saamaan aikaiseksi erityisen pehmeää ja herkullista pullaa. Lopulta päädyin siihen, että teen pullan Fazerin gluteenittomasta pakastetaikinasta. Mutta ehkäpä voisin kokeilla pullan leipomista alusta asti tuolla kehittelemälläsi ohjeella

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.10.2025 - 07:58

Sitä Fazerin pakastetaikinaa olen itsekin käyttänyt, kun sillä tulee kyllä hyvä pulla :D.

Vastaa
Helena 30.11.2025 - 19:10

Iso kiitos sinulle, kun olet tehnyt perusteelliset ”pullatieteelliset tutkimukset”. Olen jo toistakymmentä vuotta ollut keliakiaruokavaliolla, ja siksi leiponut vain gluteenitonta. Monet sämpylät, leivät ja jopa hapatetut reissarit onnistuvat hyvin, mutta pulla ei ole ikinä oikein sujunut. Toki se aina on ihan syötävää ollut, mutta aina vähän likilaskuista tai muuten epämääräisen näköistä. Nyt kokeilin bostonkakkureseptiäsi ja tuli sekä hyvää että kelvollisen näköistä! Se kerman kaataminen vuokaan oli tosi erikoista. Käytin kauraruokakermaa ja hyvin se toimi. Aion kokeilla myös korvapuusteja ja pikkupullia. Nyt kuitenkin seuraavaksi testaan piparireseptiäsi. Kiitos vielä sinulle ja hyvää joulun odotusta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.12.2025 - 13:36

Kiitos kovasti, ilahduttava kuulla, että näistä on iloa! 🙂 Ja hyvä kuulla – ajattelinkin, että myös ruokakerma voisi varmasti sopia reseptiin, pääasiassa että jokin neste pitää pullaa mehevänä samalla kun se paistuu.
Piparireseptistä olen ehtinyt saada jo ilahduttavasti onnistuneita kiitoksia, eli toivottavasti toimii ja maistuu sinullekin 🙂

Vastaa

Jätä kommentti