Koti ArkiruokaEspanjalainen chorizo-nakkikeitto

Espanjalainen chorizo-nakkikeitto

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Espanjalainen choizo-nakkikeitto. Vegaaninen

Nyt on tullut tehtyä syksyn The Ruoka! Ja keittojen keitto! Nimittäin paitsi että keitto on niin herkullista, ettei ole kyllästyttänyt syödä sitä toistuvasti putkeen, niin myös Markus on hyväksynyt sen kunnon ruoaksi (toisin kuin sosekeitot).

Olen tehnyt tätä nyt toistamiseen isot satsit ja silti joka kerta harmittaa, kun viimeiset liemipisarat on kaavittu. Olen jopa etukäteen hehkuttanut tätä reseptiä kavereilleni, että oottakaas vaan, lisään pian blogiin ihan superhyvän keiton!

Espanjalainen choizo-nakkikeitto. Vegaaninen

Espanjalainen choizo-nakkikeitto. Vegaaninen

Espanjalainen choizo-nakkikeitto. Vegaaninen

Espanjalainen chorizo-nakkikeitto on ikään kuin meidän suomalainen nakkikeitto, mutta ei sinne päinkään. Tajusin vasta toista kertaa tätä syödessä, että tämä on ylipäänsä nakkikeitto: on perunaa, nakkeja ja porkkanaa. Espanjalainen versio ei paljoa lisävaivaa kuitenkaan vaadi perinteiseen nähden, ja on aivan uskomattoman monta kertaa herkullisempi – ainakin näin mausteisen ruoan ystävänä.

Mausteisen lämmittävä liemi tekee tästä tämän syksyn ja talven (ja kenties tulevaisuudenkin) hittikeiton ainakin meidän keittiössä :).

Keittoa on sen verran nopea tehdä iso satsi, että uskalsin lisätä sen myös Markuksen Arkiruokanurkkaan. 


Espanjalainen chorizo-nakkikeitto – resepti

Espanjalainen choizo-nakkikeitto. Vegaaninen

Ainakin meiltä Rovaniemen Citymarketista löytyy Vegemin vegechorizoja, jotka ovat raakamakkaramaisia ja täydellisiä tähän keittoon. Ne ovat tähän ehdottomasti paras valinta keittoon ja hamstraisinkin niitä omaan pakkaseen, jos niitä ei ihan lähikaupasta löydy. Jos näitä ei ole kuitenkaan saatavilla, niin valitse esim Muu vegechorizo tai muu chorizon makuinen vegemakkara. Lisäsin keittoon tarkoituksella myös soijapalasia, koska ne sopivat mielestäni nakkien lisäksi hyvin joukkoon.

n. 6 annosta

Tarvitset

2 sipulia
8 valkosipulinkynttä
(1 paprika)
oliiviöljyä

3 tl juustokuminajauhetta
2 tl kuivattua oreganoa
3 tl savupaprikajauhetta
(chilijauhetta maun mukaan)
¾ tl cayennepippuria

4 rkl tomaattipyrettä
n. 1,5 litraa vettä + 3 kasvisliemikuutiota
1 kg keittoon sopivaa perunaa
500 g vegechorizoa (vegem)
kourallinen soijapaloja/hernis-suikaleita
2 porkkanaa
n. 150 g tölkki/-pakastemaissia
2 dl kasvipohjaista ruokakermaa

(suolaa)
mustapippuria

(korianteria)

Suluissa olevat eivät ole pakollisia ja niiden poisjättäminen ei muuta mitenkään merkittävästi keittoa. Chilijauhetta voi lisätä ripauksen, jos olet sen ystävä, mutta jätä ihmeessä pois herkästi, jos epäilet, sillä myös cayennepippurista tulee tulisuutta.

Valmistus

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi, jos lisäät sitä.
  2. Kuullota öljyssä kattilassa sipulia, kunnes se pehmenee. Lisää öljyä, kaikki mausteet sekä paprika. Jatka paistamista pari minuuttia ja lisää valkosipulinkynnet. Jatka vielä paistamista pari minuuttia miedolla lämmöllä.
  3. (Kuori ja) pilko perunat kuutioiksi.
  4. Lisää kattilaan vesi, kasvisliemikuutiot ja tomaattipyre, perunat ja soijapalat. Jätä keskilämmöllä poreilemaan n. 10 minuutiksi, kunnes perunat ovat lähes kypsiä (testaa kypsyys). 
  5. Sillä välin (kuori ja) paloittele porkkanat n. 0,5 cm puoliympyröiksi. Lisää ne keittoon ihan loppuvaiheessa, kun peruna on lähes kypsää. En itse pidä todella kypsästä porkkanasta, vaan annan niiden mieluummin jäädä jopa vähän raaoiksi ja napakoiksi.
  6. Pilko chorizot ja paista niitä pannulla öljyssä, kunnes ne ruskistuvat.
  7. Lisää keittoon paistetut chorizot, porkkanat, maissi ja ruokakerma. Rouhi pippuria joukkoon.
  8. Maista ja lisää halutessasi suolaa. 
  9. Tarjoile halutessasi korianterin kanssa.

Espanjalainen choizo-nakkikeitto. Vegaaninen

 

Jäikö nälkä?

10 kommentit

Ranttali 14.10.2024 - 00:14

Näin jossain tv-ohjelmassa, että espanjalaisissa ruuissa itse sipulia ei jätetä koskaan ruokaan, vain sen maku siilataan mukaan.

Vastaa
Minna Hölttä 16.10.2024 - 20:20

Ranttali, ainakin Etelä-Espanjassa sipulia käytetään tosi paljoni erilaisissa palkokasviruoissa, lihakastikkeissa ja perunamunakkaassa enkä ole ikinä nähnyt ainakaan kenenkään kotikokin poistavan sitä ruoasta.

Vastaa
Taina 17.10.2024 - 13:31

Hei. Mitä nuo soijapalat on? Laitoin hernis-suikaleita, kun en muuta keksinyt

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.10.2024 - 19:31

Hernis sopiikin muuten tosi hyvin soijapalon sijaan! Lisäänkin siitä maininnan reseptiin. Soijapalat näyttävät ihan hernikseltä, mutta ovat vähän isompia. Löytyy kaupasssa samasta hyllystä.

Vastaa
Kitsu 22.10.2024 - 16:55

Hyvää oli! Teen toistekkin
Laitoin tuoreen chilin cayanne pippurin ja chili jauheen sijaan ja toimi hyvin ☺️ Kiitos hyvästä reseptistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.10.2024 - 19:33

Kiitos kovasti!

Vastaa
Outi 14.01.2025 - 15:46

En löydä kyseistä vegemakkaraa mistään tästä tuppukylästä. Oliko jokin muu merkki myös ok? Nää kun ei oo kaikki hyviä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.01.2025 - 10:07

Käytin itse ainakin sitten Muu Chorizo-nakkeja, kun juuri kyseisiä ei löytynyt sillä kertaa kaupasta :). Ihan hyviä nekin, mutta eivät samalla tavalla chorizomaisen tulisen rasvaisia, vaan enemmän nakkeja, mutta hyvin sopivat tähän ja keiton muut mausteet kyllä kompensoivat!

Vastaa
Orvokki 19.03.2025 - 14:40

Tämä on ihan älyttömän hyvää keittoa, kiitos ohjeesta ❣️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.03.2025 - 19:43

Kiitos =)

Vastaa

Jätä kommentti